AUTOT Frankfurtin autonäyttely lähestyy kovaa vauhtia, ja siellä esiteltäviä uutuuksia on putkahdellut julkisuuteen melkoinen määrä jo ennen näyttelyn avajaisia. Mersun Smart-pikkuautobrändin tämänkertainen vetonaula on Vision EQ Fortwo -niminen sähkökonsepti, jonka on tarkoitus antaa esimakua vuoden 2030 Smartista ja kertoa samalla tulevaisuuden teknologioista.
Tämä 2,69 metrin mittainen tutkielma on samanpituinen kuin Smartin nykyinen Fortwo, mutta konsepti on täyssähköinen, täysin autonominen ja yhteiskäyttöön suunniteltu. Smart aikoo tuoda näitä teknologioita tuotantoon vuodesta 2025 alkaen. Konseptiauton viitostason autonomia tarkoittaa sitä, että kuski voi vain nauttia tutkielman kyydistä. Niinpä siinä ei ole enää minkäänlaista rattia tai polkimia.

Smart on sen sijaan täynnä erilaisia digitaalinäyttöjä sekä sisä- että ulkopuolella. Niiden avulla pystytään viestimään matkustajien lisäksi jopa jalankulkijoiden kanssa. Perinteinen kojelauta on korvattu 24-tuumaisella ruudulla, joka näyttää muun muassa navigointitiedot, videoita sekä kuvia. Se ei ole kosketusnäyttö, vaan ruutua käytetään puheohjauksen ja älypuhelimen välityksellä. Isoa näyttöä reunustaa lisäksi kaksi pienempää neljän tuuman ruutua.
Autosta löytyy jopa Tinderin kaltainen sovellus, jonka avulla voi valikoida kyytiseuransa. Tällöin ruudulle heijastetaan molempia matkustajia kiinnostavaa sisältöä. Perinteiset erillisistuimet on korvattu valkoisella tekonahalla verhoillulla penkillä, jonka keskellä on sentään pois taittuva käsinoja. Yhteiskäytössä tärkeää helppoa puhdistettavuutta ja sisustan hygieniaakin on mietitty jo etukäteen.
Perinteinen maski on puolestaan korvattu peräti 44-tuumaisella digitaalinäytöllä, joka voi kertoa esimerkiksi tervetuloviestin kuskille tai kehottaa jalankulkijoita ylittämään tien auton edestä. Jos Smart seisoo paikallaan, sen ovipintoja voidaan lisäksi käyttää mainostilana tai vaikkapa säätiedotusten ja uutisten esityskanavana.

Tutkielma on suunniteltu puhtaasti yhteiskäyttöön, eli sähkö-Smartilla ei ole enää perinteistä omistajaa. Auto voidaan kutsua paikalla älypuhelinsovelluksella, ja esimerkiksi suurten tapahtumien aiheuttamia kysyntäpiikkejäkin on mietitty. Smart osaa ennakoida monimutkaisten algoritmien avulla kysynnän tietyillä alueilla ennakkoon, jolloin sinne lähetetään jo etukäteen enemmän autoja.
Ideana on pitää sähkö-Smartit jatkuvasti liikkeessä, jolloin parkkipaikkojen tarve vähenee. Auto saa virtansa 30 kWh:n litiumioniakusta, jonka pitäisi mahdollistaa noin 250 kilometrin toimintasäde. Akkua ladataan induktiivisesti eri puolille kaupunkia sijoitetuilla latausasemilla, jotka pystyvät toimimaan myös eräänlaisina virtapankkeina. Jos Smartille ei ole juuri käyttöä, sen akun virtaa voidaan syöttää takaisinpäin latausasemaan.
Mercedes arvioi, että autojen yhteiskäyttöpalveluja hyödyntävien asiakkaiden määrä jopa viisinkertaistuu vuoteen 2025 mennessä, jolloin heitä olisi 36,7 miljoonaa. Pienellä autonomisella Smartilla aiotaan iskeä juuri tähän rakoon, mutta nähtäväksi jää, kuinka paljon tutkielman futuristisesta teknologiasta lopulta päätyy tuotantoon asti.
Kommentoi Facebookissa