Sofia ja Onni vai Maria ja Juhani? – Katso viime vuoden suosituimmat lasten nimet!

Lapsen vanhemmat ilmoittavat lapselle annettavat nimet joko kastavalle papille tai maistraatille.

Lapsen vanhemmat ilmoittavat lapselle annettavat nimet joko kastavalle papille tai maistraatille. (Kuva Fotolia)

Etunimen voi muuttaa yhden kerran ilman perusteluja maistraatille tehtävällä ilmoituksella.

NIMET Etunimen tulee olla nimilain mukainen, ja niitä saa Suomessa olla enintään kolme. Sofia ja Onni ovat vuonna 2016 syntyneiden lasten suosituimmat ensimmäiset etunimet. Sofian sai ensimmäiseksi etunimekseen 349 tyttöä ja Onni annettiin etunimeksi 400 pojalle.

Sofia tulee viisautta merkitsevästä kreikkalaisesta sanasta, Onnin merkitys on luonnollisesti onni. Sofian jälkeen suosituimmat tyttöjen ensimmäiset etunimet olivat viime vuonna Aino, Eevi, Venla ja Emma. Pojille useimmin annetut etunimet Onnin jälkeen olivat Elias, Leo, Väinö ja Oliver.

Jos otetaan huomioon kaikki etunimet, järjestys muuttuu. Kaikista tyttöjen saamista nimistä viisi suosituinta olivat Maria, Sofia, Emilia, Aurora ja Olivia. Marian sai nimekseen peräti 1 582 tyttöä – se voi toki olla joissain kulttuureissa myös pojan toinen nimi – Sofian 1551. Seuraavina tulivat Emilia, Aurora ja Olivia.

Poikien kaikkien nimien suosituimmuuslistalla ollaan perinteisellä linjalla, sillä Juhani annettiin pojan nimeksi 1 522 kertaa, Olavi 1 368 ja Johannes 1 310, kolmikkoa seurasivat Mikael ja Onni. Toiseksi nimeksi otetaan usein suvussa kulkeva nimi.

Ruotsinkielisten tyttöjen suosituin ensimmäinen etunimi oli Ellen. Ellenin sai nimekseen 29 tyttöä, Ellenin jälkeen suosituimmat tyttöjen etunimet olivat Emma, Edith, Saga ja Stella. Ruotsinkielisten tyttöjen kaikista etunimistä viisi suosituinta olivat Maria, Sofia, Alice, Emilia ja Elisabeth.

Poikien nimistä suosituin oli 35 valitsema Adrian. Pojille annettiin Adrianin jälkeen ensimmäiseksi etunimeksi useimmin Lucas, Emil, William ja Hugo. Pojilla taas viisi suosituinta kaikista nimistä olivat Alexander, Johannes, Erik, Karl ja Emil.

Lapsen etunimet tulee ilmoittaa väestötietojärjestelmään kahden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Lapsen vanhemmat ilmoittavat lapselle annettavat nimet joko kastavalle papille tai maistraatille väestötietojärjestelmään rekisteröimistä varten. Etunimen voi muuttaa yhden kerran ilman perusteluja maistraatille tehtävällä maksullisella ilmoituksella.

Kyllä Suomeen nimiä mahtuu, sillä maassamme on asukkaita nyt 5 510 439 henkilöä. Nimitiedot kootaan väestötietojärjestelmästä, joka sisältää henkilötietojen lisäksi tietoja kiinteistöistä, rakennuksista ja asunnoista. Järjestelmää ylläpitävät maistraatit ja Väestörekisterikeskus.

Kommentoi Facebookissa