PARTISAANIT Yksi suomalaisen sotahistorian kipeimpiä avoimia haavoja on ollut neuvostopartisaanien uhreiksi joutuneiden siviilien kohtalo. Jatkosodan vuosina 1941–1944 suomalaiset syrjäiset rajakylät olivat kymmeniä kertoja Neuvostoliiton partisaaniosastojen hyökkäysten kohteina.
Partisaanit raportoivat esikuntaansa tuhonneensa varuskuntia ja tuhansia sotilaita, mutta todellisuudessa surmansa sai pääosin naisia, lapsia ja vanhuksia. Jatkosodan Siviiliveteraanit ry:n kokoamien rekistereiden mukaan partisaanien siviiliuhreiksi joutui noin 180 henkilöä.
Partisaaneja pohjoisessa jäljittänyt Mannerheim-ristin ritari Olavi Alakulppi siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin niin sanottujen Marttisen miesten, asekätkentään osallistuneiden upseerien mukana. Hän yritti turhaan saada YK:n komissiota tutkimaan sotarikoksia. Neuvostoliiton edustaja kyseenalaisti, oliko Alakulppi koskaan ollut Suomen armeijassa, Suomen YK-lähettiläs oli hiljaa.
Hiihdon maailmanmestari Alakulppi ei koskaan unohtanut siviiliuhreja, hänen mieltään painoivat erityisesti Seitajärven kylässä näkemänsä murhatut naiset ja lapset. Alakulppi saapui Osasto Saun miesten kanssa ensimmäisinä paikalle, järkyttyneet suomalaissotilaat lähtivät välittömästi partisaanijahtiin. He olivat varmoja, että useimmat uhrit oli myös raiskattu.
Venäjällä partisaanit ovat edelleen sotasankareita, ja ketään ei ole koskaan tuomittu sotarikoksista. Murha ei kuitenkaan vanhene koskaan. Keskusrikospoliisin jo yli 20 vuotta sitten aloittama tutkinta on edelleen auki mutta pysähtynyt, koska Venäjä ei suostu tekemään yhteistyötä.
– Saksa ja Suomi ovat tehneet tiliä oman menneisyytensä kanssa. Venäjä ei, ja siellä verinen diktaattori Stalin on edelleen suurmies. Jos sotarikoksista ei joudu koskaan vastuuseen, valtio toistaa ne yhä uudelleen, kuten Ukrainasta olemme nyt saaneet kuulla, aiheesta tietokirjan tehnyt Kari Kallonen sanoo.
Oman kylän miehet oppaina
Vaikka suomalaisten mahdollisia yhteyksiä natsi-Saksaan on tutkittu mittavien apurahojen avulla, partisaaneihin liittyvä akateeminen tutkimus ei ole tukea saanut. Kattavien selvitysten puuttuessa erityisesti pohjoisessa on vuosia kiistelty, olivatko partisaanien mukana olleet sujuvaa suomea puhuneet henkilöt suomalaisia, ja oliko hyökkääjiä opastamassa jopa entisiä oman kylän miehiä.
Vastaus on kyllä. Suomalaisten motiivi taistella entistä isänmaataan vastaan on selkeä, ja monet ovat sen avoimesti myöntäneet. Sisällissodasta vuonna 1918 oli kulunut vain reilut parikymmentä vuotta. Hävinneet punaiset saattoivat yrittää uudelleen vallankumouksen tekemistä Suomessa, kun takana oli massiivisen puna-armeijan sotakoneisto. Edes suomalaisiin 1930-luvulla kohdistuneet Stalinin veriset puhdistukset eivät sammuttaneet koston liekkiä.
Uusi tietokirja Partisaanisota on pystynyt selvittämään suuren joukon suomalaisia, jotka Petroskoissa sijaitsevasta Karjalan kansallisarkistosta saatujen dokumenttien mukaan kuuluivat NKVD:n kouluttamiin partisaaniosastoihin. Henkilöt olivat sisällissodan jälkeen rajan yli loikanneita entisiä punakaartilaisia sekä heidän jälkeläisiään, aatteen vuoksi Neuvostoliittoon muuttaneita sekä amerikansuomalaisia siirtolaisia.
– Pystyimme tunnistamaan yli 150 nimeä, mutta uskon todellisen luvun olevan jopa kaksinkertainen. Vaikeutena oli se, että moni suomalainen oli venäläistänyt nimensä ja esimerkiksi karjalaisten osalta kansallisuudessa on luonnollisesti tulkintavaraa, tuhansia nimiä käsittävät listat läpikäynyt teoksen asiantuntijana toiminut Tuure Neitola arvioi.
Karjalan rintaman partisaanien kokonaismäärä oli 5 101 henkeä. Joidenkin tutkijoiden arvion mukaan partisaaneista oli suomalaisia ja karjalaisia 15 prosenttia, joka tarkoittaisi jopa 765 henkeä. Partisaaneiksi värvättiin myös vankeja, aivan kuten tänä päivänä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainassa.
Suomalaisia myös päällikköinä
Partisaanien pääosastoja oli 35 kappaletta, ja niistä ensimmäinen on nimetty suomalaisen punaupseerin Toivo Antikaisen mukaan. Partisaanin ja puna-armeijan sotilaan pääasiallinen ero on siinä, että partisaani on puolueen kouluttama eikä sotilasorganisaation.
Yleensä partisaanit pysyvät omalla maallaan, mutta Karjalan rintaman erityispiirteenä partisaanit hyökkäsivät myös Suomeen. Hyökkääjiä on joskus vaikea erottaa toisistaan, sillä Suomeen lähetettiin lisäksi desanttiryhmiä sekä erityisesti koottuja tuhoojaosastoja. Suomalaisia palveli puna-armeijan sotilaina, partisaaneina, desantteina sekä vakoojina.
Yhden suurimmista tappioistaan partisaanit kokivat, kun suomalaiset onnistuivat kesällä 1942 tuhoamaan 638 taistelijan vahvuisen partisaaniprikaatin lähes kokonaan. Vain 120 hyökkääjää onnistui palaamaan takaisin, ja partisaanijoukkoa takaa-ajaneet suomalaiset näkivät jälkiä jopa kannibalismista ja lampiin hukutetuista haavoittuneista.
Suomalaisia toimi myös partisaaniliikkeen johtotehtävissä. Taistelulippu-partisaaniosastoa komensi suomalainen punakaartilainen ja punaupseeri Bruno Lahti, taistelutehtävissä vuoden 1941 lopulla kadonneella punakaartilaisella ja punaupseerilla Toivo Suotailalla oli myös omaa nimeään kantanut ryhmä. Partisaaniesikunnassa työskenteli puolestaan tiedustelupäällikkönä ja vankien kuulustelijana Jorma Kukkonen.
– Suomea puhuneet henkilöt käskyttivät hyökkäyksissä partisaaneja ampumaan myös lapsia, mutta aikalaistodistajien mukaan osa suomalaisista pyrki välttämään lapsiuhreja. Nimilistan julkaisemisesta huolimatta emme väitä kenenkään tietyn suomalaisen olevan ampuja, Kallonen tarkentaa.
Henkilötietoja on pyritty varmistamaan Kansallisarkistossa kootusta tietokannasta. Suomalaisten merkitys Karjalan rintaman partisaanitoiminnassa oli joka tapauksessa suuri. Siitä osoituksena Petroskoissa sijaitsevaan partisaanimuistomerkkiin on ikuistettu suomalaisen partisaaniradisti Sylvi Paason kasvot.
- Kari Kallonen on myös Päivän Lehden päätoimittaja
Kommentoi Facebookissa