Sulo elää kuuden kasvattamansa karhun kanssa – ”Nämä ovat minun lapsiani!”

Sulon karhuilla on paljon ihmismäisiä tapoja. Esimerkiksi saunan jälkeen maistuu pullollinen limonadia.

Sulon karhuilla on paljon ihmismäisiä tapoja. Esimerkiksi saunan jälkeen maistuu pullollinen limonadia. (Kuva Anne Anttila)

Murheellisista karhunpentujen pelastusoperaatioista sai alkunsa karhujen orpokotitoiminta.

SUOMI 100 Kuusamon Suurpetokeskuksessa vallitsee rauhallinen tunnelma. Karhut ovat heräilemässä talviuniltaan ja edessä on jälleen uusi ja virikkeellinen vuodenaika.

Karhut käyvät haistelemassa ilmaa kuonollaan pesän suuaukolla. Ensin karhuilla on kuitenkin kova nälkä. Talviunien aikana paino on tippunut noin 30 prosenttia, joten seuraavien kuukausien aikana nallet syövät ja herkuttelevat kilokaloreihin katsomatta.

Karhumiehenä tunnettu Sulo Karjalainen, 75, oikaisee lippalakkiaan, istahtaa vankkarakenteiselle ruokintapöydälle ja aukaisee lähikaupan muovikassin. Pussin rapsahdus merkitsee karhujen korvissa ruokatuntia. Tai paremminkin herkutteluhetkeä, sillä tuhdimpi eväs kannetaan kontioiden eteen ämpärillä.

Väkivahva Juuso on lähes 500-kiloinen karhunjullikka, joka kantaa vahvojen tassujensa varassa Suomen suurimman karhun titteliä.

– Juusolla on kokoa ja näköä, mutta ei ruokahalussakaan ole moittimista. Poika pistelee poskeensa 20 kilon päivävauhtia kaikkea mahdollista, poronlihasta mustikoihin. Perusaterioiden väliin mahtuvat myös monipuoliset jälki-, ja välipalat, kuten hampurilaiset, irtokarkit ja kirsikat. Erityisesti pehmeät nallekarkit ovat Juuson mieleen, karhumies Karjalainen paljastaa naureskellen.

Herkut kelpaavat myös karhukuusikon muille jäsenille, Niiskulle, Tessulle, Nätille, Reetalle sekä isäkarhu Vyötille. Emokarhut Niisku ja Tessu ovat mieltyneet sokerittomaan limonadiin. Sen sijaan Juuson siskoille, Reetalle ja Nätille kelpaa päärynöillä kevennetty tuplahampurilainen, ilman sipulia.

– Vaikka pojatkin ovat paksuja, niin ei nalletytötkään liiemmälti välitä kilokaloreistaan. Irtokarkkeja menee käpäläkaupalla ja huumaavan nautinnon antava hunajakin on saavuttanut lähtemättömän suosion.

Samaa sukupuolta olevat karhut eivät kykene elämään rinnakkain. Pesäero tapahtuu yleensä kolmen vuoden iässä, jolloin karhu saavuttaa sukukypsyyden.
Samaa sukupuolta olevat karhut eivät kykene elämään rinnakkain. Pesäero tapahtuu yleensä kolmen vuoden iässä, jolloin karhu saavuttaa sukukypsyyden. (Kuva Anne Anttila)

Petotutkijan oppipoika

On selvää, että Sulo on karhuklaanin arvostettu johtaja, sillä lempeät katseet ja nallemaiset lentopusut kielivät ainutlaatuisesta ystävyydestä.

– Karhua uskollisempaa toveria ei ole edes olemassa. Ihmisillä on paljon opittavaa näiltä älykkäiltä luomakunnan jäseniltä, Sulo valottaa.

Kuusamon Suurpetokeskusta johtava Sulo Karjalainen tietää mistä puhuu, sillä koillismaan karhumielellä on yli 40 vuoden kokemus petoeläinten sielunelämästä.

Kaikki alkoi suurpetoihin kohdistuvasta riistantutkimuksesta. Kun petotutkija Erik S. Nyholm etsi 1970-luvulla itselleen apulaista, tehtävä oli kuin luotu Karjalaiselle.

– Alussa hoidimme nälkiintyneitä ilveksenpoikasia. Emojen hylkäämät poikaset olivat niin heikossa kunnossa, että saimme ne jopa paljain käsin kiinni, Sulo muistelee.

Suurpetotutkijan oppipoikana Karjalainen sai vuonna 1992 ensituntumaa myös karhujen maailmaan.

– Kyseisen vuoden keväällä sattui paljon ikäviä vahinkoja, kun karhunmetsästäjät kaatoivat emoja. Meidän tehtäviimme kuului hakea orvoiksi jääneet pennut turvaan. Toimeksianto ei ollut helppo, sillä osa pennuista oli todella huonossa kunnossa. Joukossa oli niin nälkiintyneitä, sairaita kuin autojen kolhimiakin, Sulo selvittää.

Karhujen orpokoti

Murheellisista pelastusoperaatioista sai alkunsa myös karhujen orpokotitoiminta.

– Olimme petotutkijan ja hänen poikansa kanssa tarkistusreissulla, kun löysimme petäjän juurelta ammutun emokarhun. Korkealla puussa kyyhötti vastaavasti kolme avutonta penturaukkaa. Nyholmin poika kiipesi puuhun ja pudotteli ne yksi kerrallaan alas. Otimme pienet karhunpennut koppina syliin, pistimme kuljetushäkkiin ja toimme kotiini.

Orvot, noin viiden kuukauden ikäiset nallepienokaiset saivat nimekseen Tassu, Tessu ja Tossu.

– Ensimmäiset viikot vietimme tiiviisti saman katon alla. Nukuimme jopa samassa sängyssä. Vaippoja ei tarvinnut vaihtaa, mutta tuttipullo ja tuutulaulut olivat kovassa käytössä, Sulo taustoittaa naureskellen.

Karhujen orpokotitoiminta jatkui odottamattomalla tavalla, kun Sulo sai kolmikon lisäksi hoidettavakseen myös Simpeleellä auton töytäisemäksi joutuneen Niiskun. Pieni nalletyttö oli pahoin loukkaantunut. Päästä oli lähtenyt nahka ja pennulla oli paljon muitakin ruhjeita.

– Toin pikkuisen kotia, annoin särkylääkettä ja ryhdyin hoitamaan tyttöä kuntoon. Alussa kuitenkin luulin, ettei pentu selviä, sillä se sai outoja kouristuksia. Kohtaukset helpottivat onneksi hieronnalla ja pian selvisi, että Niiskulla on epilepsia. Iän myötä oireet ovat helpottaneet, mutta muistoksi sairaudesta on jäänyt kuitenkin pään tärinä.

Sulon karhut ovat oppineet myös herkuttelemaan. Hunajan lisäksi kontiot rakastavat hampurilaisia, pehmeitä nallekarkkeja sekä kirsikoita.
Sulon karhut ovat oppineet myös herkuttelemaan. Hunajan lisäksi kontiot rakastavat hampurilaisia, pehmeitä nallekarkkeja sekä kirsikoita. (Kuva Anne Anttila)

Vuoteen 1993 mahtuu myös Vyötin saapuminen Sulon hoiviin.

– Vyötillä oli sama kohtalo kuin monella muullakin eli pienokainen oli jäänyt orvoksi metsästäjien kaadettua tämän emon. Karhunpojalta löytyi kuitenkin luonnetta, sillä pentu tuotiin luokseni poliisiautolla, Sulo muistelee naureskellen.

Vaikka Vyöti osoittautui Sulon hoidokeista vaativimmaksi, niin lämmin maito ja hellä hoiva tekivät tehtävänsä.

– Muistan vieläkin, miten pesueeni kipakkaluonteisin karhunpoika kesytettiin. Otin pennun kainalooni, silitin hetken korvia ja pistin tuttipullon suuhun. Siihen se pieni äkäpussi sitten nukahti.

”Vanha karhu ei kesyynny”

Karhunpentu on Sulon mukaan hyvin samanlainen kasvatettava kuin ihmislapsikin.

– Ilman rajoja ja rakkautta menee hetkessä sekä mökki että ukko sekaisin. Mutta siinä vaiheessa, kun nallelle syntyy luottamus ihmistä kohtaan, niin uskollisempaa ystävää ei ole olemassa, Sulo tietää kokemuksesta.

Jalansijansa saaneen orpokotitoiminnan kylkeen oli luonnollista perustaa myös vuonna 1996 ovensa avannut Suurpetokeskus.

– Toimintamme perusidea oli seurata, millaisia eläimiä pedoista kehittyy, kun hoitovastuu siirtyy ihmiselle. Nyt tiedämme muun muassa sen, että vanhaa ja isoa karhua ei voi ottaa kotihoitoon. Kesyyntyminen on mahdotonta, karhumies Karjalainen kiteyttää.

Sen sijaan muutaman kuukauden ikäisistä pennuista kasvaa kotipirtissä sosiaalisia ja hyvin ihmismäisiä tapoja hallitseva mesikämmen.

– Harvalla miehellä on kalakaverinaan karhu tai mahdollisuus poimia marjoja ja käydä uimassa kokonaisen kontioperheen kanssa. Saunaseuraakin löytyy tästä porukasta, Sulo paljastaa naureskellen.

Kiinteän yhteiselon myötä Sulo on oppinut myös karhujen kielen.

– Ääntelyiden, eleiden ja käden liikkeiden avulla olemme oppineet ymmärtämään toisiamme. Karhuilla on myös äärimmäisen tarkka vaisto ja varsinkin hajuaisti on aivan omaa luokkaansa. Sen sijaan kuulo on osoittautunut valikoivaksi ja makuaisti ymmärtää vain parhaan päälle.

Sulo on opettanut karhuilleen myös kohteliaisuuksia, kuten kiltisti istumista ja oven avaamista.

– Vyöti oppi odottamaan jopa kauppa-autoa. Karhukaveri nökötti tienposkessa ja kun auto tuli, tämä nousi reippaasti sisään. Kauppias antoi Vyötille omenan, karhu murahti kiitokseksi ja lähti. Ymmärrettävistä syistä Vyötin ollessa sisällä muut asiakkaat odottivat ulkona, Sulo kertoo ylpeänä.

Vuonna 1993 karhu tarttui Suloa takaapäin kasvoista kiinni ja repäisi posken halki. – Siivosin kiireellä häkkejä ja käänsi selkäni karhulle. Onnettomuus opetti, että karhuja tulee pitää aina silmällä.
Vuonna 1993 karhu tarttui Suloa takaapäin kasvoista kiinni ja repäisi posken halki. – Siivosin kiireellä häkkejä ja käänsi selkäni karhulle. Onnettomuus opetti, että karhuja tulee pitää aina silmällä. (Kuva Anne Anttila)

Jokaisella oma luonteensa

Metsien kuninkaalta löytyy lämmin sydän ja sielukas ajatusmaailma. Tunteita ei säästellä ja niiden annetaan myös näkyä.

– Nallet osaavat ilmaista jopa mustasukkaisuutta ja varsinkin tarhan tytöt ovat tässä lajissa voittamattomia. Naiset ovat siis naisia, olipa kyseessä karhu tai ihminen, Sulo hymähtää.

Karhumies Karjalainen on ajan kuluessa oppinut käsittelemään kuuden korvaparin pesuettaan määrätietoisen tyylikkäästi.

Sulon karhuperheen alkuperäisjäsenet ovat 25-vuotiaat Tessu ja Niisku sekä heitä vuotta nuorempi uroskarhu Vyöti. Tarhassa temmeltää myös nuoriso, 17-vuotias Juuso sekä kymmenvuotias Reeta ovat Tessun ja Vyötin pentuja. Karhutyttö Nätti, 11, on vastaavasti Niiskun ja Vyötin jälkikasvua.

Sulon karhut ovat lajiltaan ruskeakarhuja.

– Jokaisella on oma luonteensa. Reeta on asiallinen, Tessu rauhallinen ja Juuso-poika vastaavasti hyvin sosiaalinen. Vyöti on tarhan kuningas, mutta naisten käpälän alla. Varsinkin kipakkaluonteinen Niisku-rouva ja hänen vilkasluonteinen Nätti-tyttärensä ovat aivan mahdoton yhdistelmä.

Karhutytöt eivät sovi Sulon mukaan samaan häkkiin, joten villikkoneiti asuu Vyöti-isänsä kanssa. Niiskun ja Nätin kaltainen tapaus ei ole kuitenkaan harvinaista. Karhujen elämäntyyliin kuuluu yleisesti, että emo pistää tyttölapset maailmalle ja hoitaa pojat vaikka kuolemaansa saakka.

– Samaa sukupuolta olevat kontiot eivät kykene elämään rinnakkain, sillä ne kokevat toisensa kilpailijoiksi. Pesäero tapahtuu yleensä kolmen vuoden iässä, jolloin karhu saavuttaa sukukypsyyden. Tällöin karhuperhe jakaa pentunsa yksinkertaisella kaavalla; tytöt isille ja pojat äidille, Sulo tietää kertoa.

  • Kuusamon Suurpetokeskus avautuu jälleen huhtikuun lopuilla. Tarkemmat tiedot voit tarkistaa keskuksen kotisivuilta.

Kommentoi Facebookissa