Suomalainen Aalto-2-satelliitti lähtee avaruusasemalta kiertoradalle

Havainnekuva Kansainväliseltä avaruusasemalta irrotettavasta Aalto-2-satelliitista.

Havainnekuva Kansainväliseltä avaruusasemalta irrotettavasta Aalto-2-satelliitista. (Kuva Aalto-yliopisto)

Piensatelliittien vapautus Kansainväliseltä avaruusasemalta tapahtuu ensi viikolla.

AVARUUSTUTKIMUS Floridasta huhtikuun puolivälissä avaruuteen laukaistun Aalto-2:n matkan seuraava etappi lähestyy. Satelliitti vapautetaan kiertoradalle tiistaina 23. toukokuuta klo 14.30 Suomen aikaa.

– Kansainvälisen avaruusaseman astronautit kuvaavat irrotusta, jolloin näemme Aalto-2-satelliitin vielä viimeisen kerran, ennen kuin jäämme odottamaan sen lähettämää signaalia, kertoo Aallon satelliittiprojekteja vetävä professori Jaan Praks.

Aalto-2 osallistuu muiden piensatelliittien kanssa kansainväliseen QB50-missioon, jonka tarkoituksena on tuottaa ensimmäistä kertaa kattava malli Maan ilmakehän ja avaruuden välisen rajakerroksen termosfäärin ominaisuuksista. Koska Aalto-2 on osa suurempaa kokonaisuutta, se rekisteröidään Belgiaan lupakäytäntöjen helpottamiseksi muiden projektiin osallistuvien satelliittien tapaan.

Ensimmäinen Aalto-2-satelliitin lähettämä signaali kuullaan todennäköisesti muun kuin Aalto-yliopiston Otaniemessä sijaitsevan maa-aseman kautta. Satelliitin kiertorata on lähellä päiväntasaajaa, joten satelliittiin voidaan olla yhteydessä Otaniemestä vain ajoittain.

– Missiossa on mukana useita maa-asemia ympäri maailmaa. Satelliittien lähettämä tieto jaetaan kaikkien kesken. Ensimmäinen signaali saataneen muutaman päivän kuluessa vapautuksesta, Aalto-yliopiston maa-asemasta vastaava Petri Niemelä selittää.

Aalto-2:n matka avaruuteen on ollut monivaiheinen. Laukaisun jälkeen Kansainvälisen avaruusaseman robottikäsivarsi otti Aalto-2:a ja kymmeniä muita piensatelliitteja kuljettavan Cygnus-avaruusrahtialuksen kiinni 22. huhtikuuta klo 13.05 Suomen aikaa. Tämän jälkeen se asennettiin aseman Unity-moduuliin kohti Maata osoittavaan telakointiporttiin klo 15.39.

– Vapautuksen jälkeen jännitämme vielä muutaman päivän, pääseekö Aalto-2 toteuttamaan sille suunniteltua tieteellistä työtä, Praks toteaa.

Aalto-2 kantaa mukanaan Oslon yliopistossa kehitettyä multi-Needle Langmuir Probe (mNLP) -mittalaitetta, joka mittaa sähköisesti varautuneen kaasun – ilmakehän rippeiden ja Maan ympärilleen kaappaaman aurinkotuulen – ominaisuuksia maapallon lähiavaruudessa. Aallon toinen nanosatelliitti, Aalto-1, laukaistaan Intiasta PSLV-raketilla kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

  • EDIT 22.5.: Satelliittien vapautusta Kansainväliseltä avaruusasemalta joudutaan siirtämään ylimääräisen avaruuskävelyn takia.

    Piensatelliittien vapautusta Kansainväliseltä avaruusasemalta voi seurata suorana Nasan sivuilta.

Kommentoi Facebookissa