Suomalainen pidätettiin Turkissa epäiltynä Isis-terroristiyhteyksistä – kuulusteluita seuraa karkotus

Recep Tayyip Erdoganin johtama Turkki määritteli Isisin terrorijärjestöksi jo vuonna 2013.

Recep Tayyip Erdoganin johtama Turkki määritteli Isisin terrorijärjestöksi jo vuonna 2013. (Kuva AOP)

Ulkoministeriö on vahvistanut STT:lle tiedon suomalaisen pidätyksestä.

TERRORISMI Turkkilainen uutistoimisto Anadolu kertoo, että Turkin poliisi on pidättänyt 24 Irakin kansalaista sekä yhden suomalaisen Ankarassa epäiltynä yhteyksistä Isis-terrorijärjestöön. Epäillyt pidätettiin eilen aamulla tehdyissä samanaikaisissa poliisin ja MIT-tiedusteluviranomaisten operaatioissa.

Operaatio jatkuu edelleen ja vielä neljää epäiltyä etsitään. Kuulustelujen jälkeen henkilöt tullaan karkottamaan. Turkki määritteli Isisin terrorijärjestöksi jo vuonna 2013. Uutistoimisto perustaa uutisensa turvallisuuslähteisiin, joidenkin epäiltyjen kerrotaan toimineen Syyriassa.

Ulkoministeriö on vahvistanut STT:lle tiedon suomalaisen pidätyksestä. Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös: Ranskan muukalaislegioonassa palvelee 25 suomalaista – ”Jihadisteille on hyvä tarjota taistelukenttä”

Kommentoi Facebookissa