HISTORIA Suomen sijainti idän ja lännen välissä on aina saanut kansainväliset vakoilijat kiinnostumaan pienestä pohjoisesta maastamme. Sotien välissä Suomessa liikkui agentteja niin idästä kuin lännestäkin ja itärajan yli hiivittiin molempiin suuntiin.
Niin sanottu Suuri vakoilujuttu kokosi 1930-luvulla suomalaisessa lehdistössä kissankorkuisia otsikoita, samalla paljastui maailmanlaajuinen Neuvostoliiton vakoilujärjestö. Itärajan yli loikannut luutnantti Vilho Armas Pentikäinen oli toimittanut Päämajan kuvakeskuksesta salaisia sotilaallisia suunnitelmia ja valokuvia Neuvostoliitolle.
Päivän Lehden vierailevana kolumnistinakin tutun Seppo Konttisen ja Kari Vitien tuore teos Kuolemaantuomittu – vakoilija von Hellensin kohtalo (Otava) piirtää kuvan vakoiluverkostoista, sekä jatkosodan aikana pidätetyn tiedustelu-upseeri Maximilian von Hellensin kivisestä kohtalosta.
Von Hellens oli syntynyt Pietarin kupeessa tsaarin vallan aikana vuonna 1898, hänen isänsä kenraalimajuri Lars Hjalmar von Hellens puolestaan Piikkiön kartanossa, jota nykyisin isännöi monimiljonääri Ilkka Herlin. Isä yleni keisarillisen tarkka-ampujapataljoonan komentajaksi ja poikakin aloitti sotilasuransa keisarillisessa kaartissa.
Kenraalimajuri von Hellens palkittiin ensimmäisessä maailmansodassa Yrjön ristillä, ratsuväkiprikaatin komentaja C.G.E. Mannerheim sai omansa kuukautta myöhemmin. Vallankumous naapurimaassa toi monet tsaarin upseerit Suomeen, mutta von Hellensit astuivat maamme armeijan palvelukseen vasta sisällissodan jälkeen.
Salainen yhdysupseeri
Maximilian von Hellens, Venäjän armeijan vänrikki, ylennettiin 26-vuotiaana Suomen armeijan kapteeniksi ja komppanianpäälliköksi Porin rykmentissä. Uraa oli vauhdittanut jo saatu sotilaskoulutus, aatelissuku sekä monipuolinen kielitaito.
Suomen nuoressa armeijassa aloitettiin myös tiedustelutoiminta, ja ryssänupseereita värvättiin vakoilemaan Neuvostoliittoa. Maximilian von Hellens oli salaa yleisesikunnan tiedustelu-upseeri, siviilissä hän siirtyi Suomen Matkatoimiston johtajaksi. Peiterooli mahdollisti matkustelun.
Von Hellensin tehtäväksi tuli vuonna 1931 luoda salaisena yhdysupseerina yhteyksiä ja tietojen vaihtoa Neuvostoliiton armeijasta. Käytännön asiat hoidettiin Yhdysvaltain Riikaan sijoitetun ja myös Suomeen akkreditoidun sotilasasiamiehen kanssa. Palkka von Hellensille maksettiin dollareissa.
Latviassa von Hellens ystävystyi USA:n sotilasasiamiehen George Huthsteinerin, mutta myös Englannin salaisen palvelun agentin Rex Bosleyn kanssa. Bosley oli oppinut puhumaan sujuvasti suomea asuessaan Terijoella.
Vakoiluvyyhdin kietoutumisesta valtiojohtoon kertoo, että Bosley siirtyi Suomen Pankin silloisen pääjohtajan ja tulevan presidentin Risto Rytin avustamana Suomen ulkomaankauppaliiton The Finnish Trade Review -lehden toimitukseen. Samassa talossa oli brittien passitoimistoksi naamioitu vakoilukeskus, naapurissa puolestaan von Hellensin peitetyöpaikka Suomen Matkatoimisto.
Agentti Bosleysta tuli myöhemmin vuosikymmeniksi myös presidentti Urho Kekkosen luottomies ja ryyppykaveri. Kirjoittajat kertovat, että brittiagentti vieraili Kekkosen luona Tamminiemessä vielä 1970-luvulla.
Ystävistä tulee vihollisia
Talvisodan syttyminen vuonna 1939 herätti kansainvälistä huomiota tilanteessa, jossa toinen maailmansota ei länsirintamalla ollut vielä kunnolla edes alkanut. Suomen avuksi saapui ulkomaisia vapaaehtoisia eri maista. Suomessa olleita englantilaisia vapaaehtoisia värvättiin talvisodan jälkeen konsuleiksi, vakoilemaan pohjoisessa saksalaisjoukkojen liikkeitä.
Suomi kiinnosti myös saksalaisia. Tammikuun 10. päivä 1940 Pariisista oli lähetetty ulkoministeriölle huolestunut salasähke, jossa kerrottiin kuinka ”vaarallinen Nazi-agentti” prinssi Ferdinand Liechtenstein oli lähtenyt vapaaehtoiseksi Suomeen. Gestapon agenttina toiminut Liechtenstein hylättiin tyylikkäästi lääkärintarkastuksessa.
Von Hellens puolestaan kutsuttiin palvelukseen päämajan ulkomaaosastoon Mikkeliin. Nyt hänen uutena toimenaan oli välittää päämajan sopivaksi katsomat tiedot ulkomaisille sotilasasiamiehille. Talvisodan rauhan tultua von Hellens kotiutettiin majuriksi ylennettynä.
Kaksi viikkoa ennen jatkosodan syttymistä von Hellens kutsuttiin uudelleen palvelukseen. K.E. Kylmä-Kalle Heiskasen 11. divisioonan esikunnassa päällikkönä ollut von Hellens muun muassa onnistui kuulusteluissa saamaan vangitulta venäläisluutnantilta Petroskoin puolustussuunnitelman.
Saksalaiset olivat nyt suomalaisten aseveljiä. Entisistä ystävistä tuli vihollisia, kun joulukuun 7. päivä japanilaiset hyökkäsivät Pearl Harboriin ja Yhdysvallat tuli mukaan toiseen maailmansotaan. Britit julistivat sodan Suomelle, mutta amerikkalaiset eivät.
Alkoholinhuuruinen agentti
Yhdysvaltain sotilasasiamies Huthsteiner kestitsi kosteissa tapaamisissa edelleen von Hellensiä, kun tämä pääsi lomille Helsinkiin, ja antoi lahjaksi muun muassa säilykkeitä ja sota-aikana kortilla ollutta kahvia 12 kiloa.
Von Hellens oli päässyt käsiksi Syvärin rintamalla taistelleen saksalaisen 163. divisioonan tilannekatsauksiin. Hän teki salaa muistiinpanoja ja antoi tiedot Huthsteinerille, joka välitti ne edelleen Washingtoniin, josta ne välitettiin edelleen Moskovaan.
Suomalainen radiotiedustelu oli selvillä vakoilusta, mutta von Hellens sai jatkaa. Ehkä tiedustelujohdossa ei uskottu, että vapaaherra olisi vakooja. George Huthsteiner sai poistua maasta kunniallisesti ja pitää lähtöpäivällisensä 24.9.1942. Kahta päivää myöhemmin von Hellens viimein pidätettiin.
Kuulusteluissa von Hellens vähätteli antamiaan tietoja, mutta totesi mielipiteenään, että Yhdysvallat ja Englanti voittavat sodan. Motiivi vakoilulle jää kuitenkin epäselväksi, oliko se liittoutuneiden sympatisointi vai arvostelukyvyn pettäminen alkoholin vaikutuksen alaisena.
Tuomio oli silti kova. Von Hellens tuomittiin sotaylioikeudessa 16. joulukuuta 1942 sotapetoksesta kuolemaan. Korkein oikeus vahvisti tuomion tammikuussa 1943.
Tuomiota ei laitettu täytäntöön
Maximilian von Hellens oli Suomen armeijan ainoa sotaväen rikoslain perusteella sotapetoksesta kuolemaan tuomittu upseeri. Helsingin lääninvankilassa samaan aikaan istui myös vakoilusta tuomion saanut Hella Wuolijoki. Wuolijoki säästi henkensä, mutta samoin ei käynyt von Hellensin naapurisellin asukkaalle, ompelijatar Martta Koskiselle, joka teloitettiin 28.9.1943.
Von Hellens anoi armoa presidentti Risto Rytiltä, ja myös Yhdysvallat painosti presidenttiä. Kuolemantuomiota ei lopulta laitettu täytäntöön, ja von Hellens vapautettiin välirauhansopimuksen velvoittamana syyskuussa 1944.
Valvontakomission saapuessa venäläisten johdolla Suomeen, von Hellens sai venäjänkielen taitoisena toimen yhteysesikunnassa. Sen jälkeen hän siirtyi tärkeään tehtävään sisäministeriön palvelukseen, seuraamaan valvontakomission tekemisiä.
Kirjan tekijät pohtivat kenen laskuun von Hellens jatkoi vakoilua, hän valvoi valvontakomissiota ja liittyi myös Suomi-Neuvostoliitto-Seuraan. Von Hellens palasi lisäksi työhön Suomen Matkatoimistoon, jonka turvin oli mahdollista matkustella Euroopassa.
Majuri Maximilian von Hellens menehtyi Helsingissä 28. kesäkuuta 1967. Pitkässä testamentissaan hän kertoo ongelmallisesta isäsuhteestaan, ja kuinka rappion portaat veivät hänet pitkään, loivasti ja tuskallisesti alaspäin. Omaisuutensa määräksi hän ilmoitti vain tuhannen markan arvoisen Helsingin Puhelinyhdistyksen osakkeen.
”Lohdutan teitä, onhan teillä tämä testamenttini ja kirjoituspöytäni salalokerossa Sveitsin salaisen pankkitilini numerokoodi.”
- Lähde: Seppo Konttinen Kari Vitie: ”Kuolemaantuomittu, vakooja von Hellensin kohtalo” (Otava 2018)
Lue myös: Suomen passi on vakoilijan varuste – Supo on paljastanut suomalaisia valehenkilöitä
Kommentoi Facebookissa