Suomalaisen yksinpurjehtijan alus upposi eteläisellä jäämerellä – kilpakumppani pelasti miehen

Purjehtija Tapio Lehtisen Asteria-alus upposi, ja suomalainen evakuoitui pelastuslautalle. Kuva GGR22-kisan startista. (Kuva Petri Porkola)

Tapio Lehtisen pitkä vuorokausi merellä päättyi onnistuneeseen pelastusoperaatioon.

YKSINPURJEHDUS Maailman haastavimpaan purjehduskilpailuun Golden Globe Raceen osallistuva yksinpurjehtija Tapio Lehtinen, 64, joutui perjantaina 18. marraskuuta merihätään eteläisellä jäämerellä. Hänen Asteria-alukseltaan vastaanotettiin hätäsignaali kello 8.54 Suomen aikaa noin 450 mailia eli noin 830 kilometriä Etelä-Afrikan Port Elizabethista kaakkoon.

Koska hätäsignaalin lähetin on pakattu purjeveneen pelastuslautan sisään ja se on aktivoitava manuaalisesti, kisajärjestäjät ja Lehtisen tiimi ymmärsivät kyseessä olevan vakavan hätätilanteen. Lehtisen lähin kisakumppani, eteläafrikkalainen Kirsten Neuschäfer oli noin 95 merimailia lounaaseen Tapiosta ja aloitti siirtymisen tapahtumapaikalle.

Lehtinen pelastettiin vuorokauden kuluttua, lauantaina 19. marraskuuta noin kello 10 Suomen aikaa. Hän pääsi ensin Neuschäferin Minnehaha-purjeveneeseen, josta siirtyi paikalle tulleeseen Darya Gayatri -rahtialukseen. Pelastusoperaatio sujui hyvin ja Lehtinen pääsi kiipeämään rahtilaivaan köysitikkaita pitkin.

Hätäviestin ja ensimmäisen pelastuslautalta lähetetyn tekstiviestin välinen odottelu oli Tapio Lehtisen omaisille ja tiimille piinallinen hetki. Odotus oli ahdistavaa.

– Kun selvästi jotain oli pahasti pielessä, vaikutti todennäköiseltä, että Asteria on saattanut upota. Oli epäselvää, mikä Tapion tilanne on, joten jouduimme kaikki varautumaan myös huonoihin uutisiin. Helpotus olikin valtava, kun eka viesti Tapiolta lopulta saatiin, kertoo Tapion tytär Silja Frost.

Silja Frost kertoo, että tilanteen absurdius konkretisoitui dramaattisella tavalla. Kuultuaan tapahtuneesta perjantaiaamuna veljeltään puhelimessa, hän lähti kävelemään metrolle päästäkseni Tapion äidin luokse.

– Helsingin Yliopiston tunnelissa joku soitti samaan aikaan sellolla Titanicin tunnussäveltä. Tilanne tuntui täysin hullulta, joten My Heart Will Go On sen keskellä jopa nauratti. Onneksi tässä tarinassa on onnellisempi loppu.

Kirsten Neuschäfer soitti kisaorganisaation Don McIntyrelle lauantaina kello 11 satellittipuhelun, jossa vahvisti onnistuneen pelastuksen. Myös Tapion pelastuslautta nostettiin rahtilaivalle, joka on matkalla kohti Kiinan Rizhaon satamaa.

Golden Globe Race -tiimi seurasi pelastusoperaation vaiheita lentokoneesta käsin ja myös Tapio Lehtinen Sailing -tiimi jännitti pelastusoperaation onnistumista.

– Odotus oli kauheaa, mutta jahka ensimmäisestä säikähdyksestä selvittiin, oli mahtavaa nähdä purjehdusmaailman kollegiaalisuus. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteivätkö kisakumppanit lähtisi pelastustoimiin. Upeaa, että Kirsten ehti paikalle niinkin nopeasti, kertoo Lehtisen team manager Pia Grönblom.

Grönblom kertoo, että vielä odotetaan yhteyden saamista Darya Gayatri -alukselle jotta kuultaisiin, mitä on tapahtunut. Tapio Lehtisen oma satelliittipuhelin on rikkoutunut tai tippunut koettelemuksen keskellä, joten ensimmäinen puhelu on vielä tekemättä.

– Saimme laivalta juuri tekstiviestin, jossa Tapio kertoi käyneensä suihkussa, saaneensa kuivat vaatteet ja lämmintä keittoa syödäkseen. Pyrimme järjestämään laajemman yhteisen keskusteluhetken, mutta sen ajankohtaa emme lähde vielä arvailemaan, lisää Grönblom.

Lue myös: Kolme henkilöä joutui veden varaan – avunhuudot kuullut onnistui pelastamaan heistä kaksi

Kommentoi Facebookissa