MOOTTORIURHEILU Formulakuskimme Kimi Räikkönen ja Valtteri Bottas urakoivat juhannuksen Azerbaidžanissa. Kauden kahdeksas F1-osakilpailu ajetaan viikonloppuna Azerbaidžanin Bakun radalla, jossa kuninkuusluokka nähtiin ensi kerran viime vuonna.
MM-pistejohdossa kilpailuun starttaa Ferrarin Sebastian Vettel pistein 141, Mercedeksen Lewis Hamilton on toisena pistein 129, hänen tallikaverinsa Valtteri Bottas on kerännyt neljänteen sijaan oikeuttavat 73 pistettä ja Ferrarin Kimi Räikkönen on neljäntenä 73 pisteellään.
23.–24.6. F1 Azerbaidžan Grand Prix
Aika-ajot la klo 15.55–17.10 (Suomen aikaa)
Kilpailu su klo 15.55–18.00 (Suomen aikaa)
F1-osakilpailut Suomessa näyttää maksullinen C More -kanava.
Remes tavoittelee pääsyä takaisin MM-johtoon Unkarissa
Enduron MM-sarja jatkuu viikonloppuna Unkarissa, jossa hallitseva E1-luokan maailmanmestari Eero Remes jatkaa tittelinsä puolustamista E2-luokassa, jossa hän on parhaillaan toisena vain kuuden pisteen päässä luokkaa johtavasta Espanjan Josep Garciasta. Henric Stigell on samassa luokassa sijalla kuusi.
Enduro Junior -luokkaan Suomesta lähtevät Eemil Helander, Eemil Pohjola sekä Antti Hänninen. Enduro Youth -luokassa toisena oleva Hugo Svärd pyrkii pitämään itsensä palkintopallitaistoissa mukana. Sanna Kärkkäinen joutuu valitettavasti jättämään naisten luokan osakilpailun väliin terveysongelmien takia.
23.–24.6. Enduro MM, Parádfürdő, Unkari
Lisätietoa ja MM-pistetilanne: www.endurogp.org

MotoGP-sarjan MM-pistemittelö jatkuu Assenissa
MotoGP-sarjan kauden kahdeksas MM-osakilpailu ajetaan perinteisesti juhannusviikonloppuna Hollannin Assenissa. Assen on niitä harvoja ratoja, joka on entuudestaan tuttu Peugeot MC Saxoprintin väreissä Moto3-luokassa kisaavalle Patrik Pulkkiselle tämän Moriwaki ja Red Bull Rookies Cupin ajoilta.
Ajo Motorsportin Moto3-luokan hollantilaiskuljettaja Bo Bendsneyder starttaa kisaan MM-pistesijalla 14. Italian Niccolo Antonelli on aivan tiimikaverinsa perässä sijalla 15. Moto2-luokassa tällä kaudella paremmin menestyneen suomalaistiimin portugalilaisajaja Miguel Oliveira on neljäntenä ja loukkaantumisen takia osakilpailuita sivussa ollut Etelä-Afrikan Brad Binder sijalla 18.
Suomalaisittain lisäjännitystä Assenin kisaan saa seuraamalla, miten KTM:n testikuljettajan Mika Kallion palaute viime viikon testeistä näkyy tiimin uudessa rungossa Paul Espargaron ja Bradley Smithin suorituksissa. Kallio itse pääsee tositoimiin ensi viikon Saksan osakilpailussa, joten uuden rungon toimivuus korostuu sinivalkoisin silmin entisestään.
23.–24.6. MotoGP, Hollanti, TT Circuit Assen
La aika-ajot (Suomen aikaa) Moto3 klo 13.30, MotoGP klo 15.05, Moto2 klo 16.05
Su kilpailut (Suomen aikaa) Moto3 klo 11.50, Moto2 klo 13.05, MotoGP klo 14.50
Suomessa MotoGP-lähetykset näyttää maksullinen C More -kanava.
Räikkösen tiimikuski vain pisteen päässä kakkospaikasta
Motocrossin MM-sarjassa vuorossa on kauden 11. Osakilpailu, joka ajetaan Italian Ottobianon radalla. Kimi Räikkösen omistaman Rockstar Husqvarna Factory Racing -tiimin ranskalaiskuljettaja Gautier Paulin on tehnyt tasaista työtä läpikauden kirien vauhtiaan jatkuvasti. Mies on nyt kolmantena, vain yhden MM-pisteen päässä toista sijaa pitävästä Belgian Clement Desallesta.
MXGP-luokkaa johtaa kahdeksankertainen maailmanmestari Antonio Cairoli. Suomalaistiimin saksalaiskuljettaja Max Nagl on pisteissä yhdeksäntenä ja britti Max Anstie sijalla 12.
Italiassa jatkuu myös EM-sarjojen mittelöt. EMX125-luokassa kisaava Emil Weckman nähdään nyt ensi kertaa KTM Diga Junior -tiimin väreissä. EMX250-luokassa suomalaisvärejä edustavat Miro Sihvonen, Jere Haavisto, Roni Kytönen sekä loukkaantumisen jälkeen radoille palaava Kim Savaste. EMX300-luokassa ainoana suomalaisena kisaa Valtteri Malin.
23.–24.6. Motocross MM, Ottobiano, Italia
Lisätietoa ja maksullinen liveseuranta: www.mxgp.com
Kommentoi Facebookissa