OLYMPIALAISET Tuula Tenkanen sijoittui Tokion olympiapurjehduksen laser radial-luokan mitalilähdössä neljänneksi. Se nosti hänet lopputuloksissa viidenneksi.
Tenkanen sivusi viitostilallaan uransa parasta olympiatulostaan. Hän oli viides myös Rio de Janeiron 2016 olympiaregatassa.
– Tavoitteenani oli purjehtia tasainen viikko. Ihan en onnistunut siinä, vaan mitaleita ajatellen peli meni kahteen huonoon lähtöön, joista toinen olisi pitänyt purjehtia vähintään kohtalaisesti. Kokonaisuutena olen iloinen siitä, miten purjehdin täällä, Tenkanen kommentoi Purjehdusliiton toimittamassa haastattelussa Enoshimassa.
Tenkasen kilpaura päättyi Tokioon. Kilpailun päätyttyä hän oli liikuttunut.
– Päällisin puolin fiilikseni on hyvä. Haikea toki. Olen todella kiitollinen urastani, hän sanoi.
Tenkanen on valmistunut biotekniikan alalta diplomi-insinööriksi. Hän ei ole toistaiseksi päättänyt, meneekö hän töihin, vai jatkaako vielä opintojaan.
– Olen miettinyt jatko-opintoja, mutta mikään ei ole varmaa. Toivottavasti saan jotain töitä biotekniikan parissa. Ensimmäiseksi suuntaan kuitenkin Lappiin vaeltamaan, Tenkanen sanoi.
Tenkanen, 31, kilpaili olympiakisoissa kolmesti ja saavutti siis kaksi viidettä sijaa. Pekingin olympialaisissa 2008 hän 22:s.
MM-kisoissa 2013 Tenkanen saavutti hopeaa. Lisäksi hän saavutti urallaan kaksi EM-pronssia.
Kaarle Tapper pettyi suoritukseensa
Kaarle Tapper oli Tokion olympiaregatan laser standard-luokan lopputuloksissa yhdeksäs. Kisan päättäneessä mitalilähdössä Tapperin sijoitus oli kahdeksas.
Mitalilähtöön pääsy olympialaisissa on hyvä tulos, mutta Tapper oli pettynyt. Mahdollisuuksia olisi ollut parempaan.
– Lähes koko regatan läpi oli tosi hyvää purjehdusta. Yksi katastrofi sinne tuli ja muutamat keltaiset liput. Sijoitus ei ollut se, mitä lähdin hakemaan, hän sanoi Olympiakomitean toimittamassa haastattelussa.
Tapper oli välillä kilpailun kärjessäkin. Pari heikkoa lähtöä romuttivat hänen mitalimahdollisuutensa. Ennen regatan alkua Tapper oli ilmoitellut tavoittelevansa Enoshiman vesiltä mitalia.
Tapper, 25, kilpaili olympialaisissa toista kertaa. Rio de Janeirossa 2016 hän oli laser standard -luokassa 26:s, joten eteenpäin mentiin Tokiossa huomattavasti.
Katiska-vyyhti häiritsi suomalaisparin valmistautumista
Sinem Kurtbayn ja Akseli Keskisen purjehdusurakka Tokion olympiaregatassa päättyi sunnuntaina. Parivaljakko oli 13:s, kun nacra 17 -kisan päättävään mitalilähtöön etenee kymmenen parasta.
Kurtbayn ja Keskisen sijoitus oli aika lailla odotettu. Huonosti he eivät suoriutuneet, mutta parempaan ei ollut saumoja.
– Ei ole häpeä olla 13:s. Tietenkin halusimme olla parempia ja potentiaalia oli enempään, mutta se näkyi, että emme ole purjehtineet yhdessä kauhean kauan, Kurtbay sanoi Olympiakomitean toimittamassa haastattelussa.
Kurtbay ei vielä keväällä tiennyt, kenen kanssa purjehtisi Tokiossa. Olympiapaikan hän saavutti nacra 17 -luokkaan Janne Järvisen kanssa, jota ei Tokion kisakoneeseen valittu.
Järvinen sai huumekauppaan liittyvässä niin sanotussa katiska-vyyhdissä ehdottoman vankeustuomion. Tuomio ei ollut kuitenkaan vielä lainvoimainen, joten Suomen Olympiakomitealla ei olisi periaatteessa ollut juridista perustetta jättää Järvinen valitsematta.
Olympiakomitea pelasti itsensä nololta julkisuudelta valitsemalla kisoihin Keskisen, koska tämä täytti valintakriteerit. Ikävää julkisuutta riitti ja valmistautumisaikaa Kurtbaylla ja Keskisellä oli vähän. Siinä valossa tulos on olympiaregatassa erinomainen.
Golfissa Sami Välimäki ja Kalle Samooja eivät taistelleet mitaleista
Miesten olympiagolf päättyi Tokiossa Kasumigaseki Country Clubilla sunnuntaina. Sami Välimäen sijoitus oli 27:s ja Kalle Samoojan 45:s.
Sami Välimäki onnistui karsimaan turhia virheitä, mutta kierros ei täysin tyydyttänyt Välimäkeä, vaikka päivä olikin hyvä. Yhteistulos oli hänellä -9.
– Koko ajan parempaa, vaikka birdiejä jäi uupumaan. Kaikki neljä kierrosta alle parin, joten nousujohteinen kuvaa varmaan parhaiten viikkoa, hymyilevä Välimäki sanoi golf-liiton mukaan.
Tavoitteet viikkoon olivat Välimäellä korkealla, mutta mitali jäi kauas. Ailahtelevan alkukautensa jälkeen Välimäki uskoo Tokion voivan olla kääntöpiste kohti parempaa.
– Ehjää peliä ja keskiarvollisesti parempaa, tästä on hyvä rakentaa ja palata arkeen Tourille, hän sanoi.
Välimäki kertoi nauttineensa olympialaissa pelaamisesta. Hän odottaa innolla Pariisin 2024 olympialaisia.
– Olen ehdottomasti mukana, jos mahdollisuus tulee. Uskon, että muutkin pelaajat, hän sanoi.
Kalle Samooja jatkoi hyvää peruspeliään ja löi tauluun tuloksen -4. Kuusi birdietä ja kaksi bogia sisältänyt kierros nosti hänet tulosluettelossa pari pykälää.
– Tänään oli ehjin päivä kaikista. Birkkuja taas hyvä määrä joka kertoo, että laatulyöntejä tuli vedeltyä. Kolme päivää oli kohtuullisen samanlaista menoa, Samooja kertoo.
Samooja koki pelanneensa omalla tasollaan ensimmäistä kierrosta lukuun ottamatta.
– Eka kierros vähän tyhjensi ilmapalloa. Sieltä se pikkuhiljaa toki parani, mutta eipä tällaisesta sijasta mikään kauhean hyvä maku jää. Odotin itseltä paljon parempaa, hän sanoi.
Naisten olympiagolf alkaa keskiviikkona ja päättyy lauantaina. Suomea edustavat Matilda Castren ja Sanna Nuutinen.
Teksti Otto Palojärvi, Tokio
Lue myös: Elias Kuosmaselle tylyä kyytiä Tokiossa – moukarinaiset karsiutuivat
Kommentoi Facebookissa