Suomalaisperheen vaara ohi Etelä-Kiinan merellä – merenkäynti on tyyntynyt

Suomessa jännitettiin perheen selviytymistä valtavan aallokon keskellä Etelä-Kiinan merellä, nyt merenkäynti on viimein tyyntynyt.

Suomessa jännitettiin perheen selviytymistä valtavan aallokon keskellä Etelä-Kiinan merellä, nyt merenkäynti on viimein tyyntynyt. (Kuvituskuva Fotolia)

Nelihenkinen perhe on kunnossa mutta väsyneitä, purjehtiminen on nyt mahdollista.

ONNETTOMUUS Suomalainen perhe purjeveneineen kamppaili valtaisassa aallokossa Etelä-Kiinan merellä lähes kolme vuorokautta. Turun meripelastuskeskus sai lauantaina aamulla ilmoituksen vaikeuksissa olevalta suomalaiselta purjeveneeltä, kun sen päällikkö kertoi Inmarsat-järjestelmän kautta lähetetyssä viestissään joutuneensa kovan merenkäynnin vuoksi vaikeuksiin.

Veneessä oli Hong Kongissa asuva suomalaisperhe, neljä henkilöä, joista kaksi oli aikuisia ja kaksi teini-ikäisiä lapsia. Purjevene oli avomeripurjehdukseen soveltuva teräsrunkoinen 13-metrinen purjevene, ja aikuiset kokeneita purjehtijoita.

Pelkona oli, että purjevene voisi ajelehtia tuulen mukana Paracel-saarten matalikolle. Sää alueella huononi entisestään, ja perheen täytyi siirtyä purjeveneen sisälle. Vene oli pysynyt pystyssä juuri ja juuri. Tuuli itsessään ei ollut liian kova, mutta aallokko suomalaisittain valtava. Vaarana on, että se voisi rikkoa veneen rungon. Jos purjevene ajautuisi matalikolle, aallot jyrkkenisivät ja riutat rikkoisivat veneen.

Vene ajelehti vielä vuorokausi sitten hallitsemattomasti, ja perhe laski meriankkurin veteen sekä purjeet alas. Aluksen vauhti hidastui ankkurin ansiosta, mutta purjeiden antama vakaus vastaavasti vähentyi. Päivän Lehti kirjoitti perheen kamppailusta artikkelissa Suomalaisperhe meren armoilla Etelä-Kiinassa – purjevene on kestänyt toistaiseksi.

Veneen sijainti Etelä-Kiinan merellä on omistusoikeudeltaan kiisteltyjen Paracel-saarten ja Filippiinien välissä, etelään Hong Kongista ja Kiinasta.
Veneen sijainti Etelä-Kiinan merellä on omistusoikeudeltaan kiisteltyjen Paracel-saarten ja Filippiinien välissä, etelään Hong Kongista ja Kiinasta. (Kartta University of Texas)

Alus oli yhteydessä meripelastuskeskuksiin MRCC Turku sekä MRCC Hong Kong viiden tunnin välein. Yhteyttä pidettiin merenkulunkäyttöön tarkoitetulla sanomalaitteella, jolla pystyi lähettämään ja vastaanottamaan lyhyitä viestejä satelliittien välityksellä.

Nyt Etelä-Kiinan mereltä kantautuu hyviä uutisia. Sääennusteet alueelle lupasivat parempaa säätä ja aallokon korkeuden odotettiin laskevan kahteen metriin tämän aamun aikana. Pulaan joutunut alus ilmoittikin varhain aamulla Inmarsatin välityksellä MRCC Turkuun, että tilanne oli normalisoitunut.

Päivän valjettua Etelä-Kiinan merellä oli merenkäynti laskenut niin paljon, että he pystyivät nostamaan meriankkurin ja purjehtiminen oli mahdollista. Henkilöt aluksella ovat kunnossa mutta väsyneitä. Perheelle välitettiin säätietoja joiden perusteella he voivat päättää, yrittävätkö he purjehtia takaisin Hong Kongiin vai Filippiineille. Matkaa kertyy Hong Kongiin 400 kilometriä ja Filippiineille hiukan vähemmän.

Kommentoi Facebookissa