Suomen Kabulin-suurlähetystön turvamiehet lennätettiin Afganistanista – Yhdysvaltain joukot avustivat

Ulkoministeriö jatkaa Suomen kansalaisten ja pysyvästi Suomessa asuvien avustamista Afganistanissa mahdollisuuksien mukaan.

Ulkoministeriö jatkaa Suomen kansalaisten ja pysyvästi Suomessa asuvien avustamista Afganistanissa mahdollisuuksien mukaan. (Kuva Laura Kotila/ Valtioneuvoston kanslia)

Suomeen evakuoitujen määrä nousee ryhmän myötä 413 henkilöön.

AFGANISTAN Suomen evakuointioperaatio Afganistanista täydentyi myöhään eilen illalla, kun Suomen Kabulin-suurlähetystölle turvallisuuspalveluita tarjonneen yrityksen työntekijät onnistuttiin saamaan Kabulin lentokentän porttien sisäpuolelle.

Työntekijöitä ja heidän perheenjäseniään on yhteensä 83 henkilöä. Ryhmä on päässyt Yhdysvaltojen joukkojen avustamana turvallisesti lähtemään lennolla Kabulista joitakin tunteja sitten.

Onnistuneen lopputuloksen mahdollisti tiivis diplomaattinen yhteydenpito ja Suomen evakuointioperaation aikana luomiin verkostoihin perustuva yhteistyö Yhdysvaltojen ja Suomen välillä.

Kyseessä on merkittävä osa valtioneuvoston ylimääräisessä istunnossa päättämästä yhteensä 128 lisäevakuoitavien ryhmästä. Suomeen evakuoitujen määrä nousee tämän ryhmän myötä 413 henkilöön. Ulkoministeriö jatkaa Suomen kansalaisten ja pysyvästi Suomessa asuvien avustamista Afganistanissa mahdollisuuksien mukaan.

Suomen Afganistanin evakuointioperaatio päättyi ulkoministeriön evakuointitiimin ja Puolustusvoimien suojausjoukon poistuttua Kabulista. Ulkoministeriön tiimi kotiutui perjantai-iltana ja Puolustusvoimat tiedotti suojausjoukkojen kotiinpaluusta lauantaiaamuna.

Lue myös: Puolustusvoimien suojausjoukko on kotiutettu – ”Olette suoriutuneet tehtävästä esimerkillisesti”

Kommentoi Facebookissa