KORONAVIRUS Ruotsiin päin menevä liikenne Tornion rajanylityspaikalla tiellä E4 ruuhkautui merkittäväksi torstaina iltapäivällä. Autojono oli pisimmällään noin 500 metriä.
Ruuhkien helpottamiseksi henkilöautoliikenne ja koululaiskuljetusten rajanylitykset on toistaiseksi sallittua myös Krannikadun kautta. Kaiken tavaraliikenteen ja raskaiden ajoneuvojen tulee kulkea jatkossakin Eurooppatie 4:n kautta. Tie alkaa Torniosta tien E8 jatkeena ja päättyy Ruotsin Helsingborgiin.
Suomi aloitti torstaina rajaliikenteen rajoitusten purkamisen asteittain. Perustuslain 9 §:n mukaan Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, ja samoin jokaisella on oikeus lähteä Suomesta, ellei kyseistä oikeutta ole laintasoisella säädöksellä rajoitettu.
Vapaa-ajan matkustamista ulkomaille ei toistaiseksi kuitenkaan suositella.
Kommentoi Facebookissa