ELOKUVA Suomessa kuvattu kiinalainen elokuva I Remember tuo Suomelle positiivista näkyvyyttä koronapandemian keskellä. Elokuvan ympäristönä toimii puhdas ja koskematon luonto Lapissa sekä kaupunkikulttuuria huokuva pääkaupunki. Suomeen tuotantoyhtiö päätyi kuvaamaan Business Finlandin myöntämän audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen myötä.
Romanttinen draama seuraa kahden työkaverin tarinaa heidän työmatkallaan Suomeen. Tunteellinen matka vie heidät useisiin paikkoihin Lapissa, mukaan lukien Rovaniemelle, Kemijärvelle ja Kittilään, myös Helsingillä on rooli elokuvassa.
Elokuvassa näyttelevät Kiinassa suosittu Angelababy ja Hongchi Lee sekä vierailevassa roolissa itse joulupukki. Elokuvissa Mojin: The Lost Legend sekä General and I nähdyllä Angelababylla on Instagramissa yli kahdeksan miljoonaa seuraajaa ja Forbes China on listannut hänet vuonna 2020 Kiinan julkkislistan sijalle 16. Elokuva tulee saamaan suurta näkyvyyttä Kiinassa etenkin päänäyttelijättären ansiosta.
Kansainvälisen produktion tuleminen Suomeen ei ole sattuman kauppaa. Kuvausmaan valintaan vaikutti vahvasti Business Finlandin tuotannolle myöntämä audiovisuaalisen alan tuotantokannustin. Elokuvan tuotannossa partnereina olivat mukana Helsinki Marketing, Helsingin kaupunki ja House of Lapland.
– Business Finlandin AV-kannustin luo taloudellisen insentiivin tulla Suomeen, ja haluamme tulla tunnetuksi turvallisesta, toimivasta ja tehokkaasta tuotantopalvelukokonaisuudesta. Näin merkittävän tuotannon saaminen Suomeen on erinomainen esimerkki siitä, kuinka Suomen kaltaisessa ammattitaitoisessa, matalan hierarkian maassa saadaan yhteistyöllä isoa aikaiseksi, Finland Promotion Servicen johtaja Paavo Virkkunen Business Finlandilta sanoo.
Elokuva- ja sarjatuotannot hyötyvät rahoituksen lisäksi Suomessa samoista asioista kuin kansainväliset matkailijatkin: Suomella on tarjota luonto- ja erämaakohteita sekä raikkaita kaupunkimiljöitä, joihin pääsee helposti toimivan infrastruktuurin ansioista.
I Remember -elokuvan on ohjannut Nan Zhou, ja se saa ensi-iltansa Kiinassa 24. joulukuuta 2020. Vuosi 2020 on myös Suomen ja Kiinan 70-vuotisten diplomaattisuhteiden juhlavuosi. Elokuva auttaa pitämään Suomen kiinalaisten mielissä ja kannustaa matkustamaan tänne, kun maailmantilanne sen taas sallii.
Kommentoi Facebookissa