SUPER EM-KISAT Jyväskyläläinen Kampuksen Plaanin 24-vuotias Mimosa Jallow toi Suomelle ensimmäisen mitalin Glasgowissa käytävissä Super EM-kisoissa. Jallow ui EM-pronssia naisten 50 metrin selkäuinnissa.
Kaksi vuotta sitten Lontoon EM-kisoissa Jallow oli kuudes, nyt hän oli parantanut jo alkuerissä ajallaan 27,42 omaa Suomen ennätystään 0,39 sekuntia ja Pohjoismaiden ennätystäkin 0,21 sekuntia.
Välierässä Jallow oli kilpailijoista kolmanneksi nopein, ja piti kolmossijan finaalissakin, ajan ollessa nyt 27,70. Jallow alitti myös finaaliajallaan vanhan Suomen ennätyksensä 27,81.
– Tätä on metsästetty kauan, tätä palkintoa. Ensimmäinen arvokisamitali koskaan, onnellinen Jallow hymyili Ylen haastattelussa.
Kultaa vei Britannian Georgia Davis ajalla 27,23 ja hopeaa Venäjän Anastasia Fesikova ajalla 27,31. Jallow voitti hyvän lähdön saaneen ja neljänneksi tulleen Puolan Alicja Tchorzin onnistuneen loppukurotuksensa ansiosta vain neljällä sadasosasekunnilla.
Lue myös: Suomen EM-joukkuetta täydennettiin lisää – Berliiniin lähtee 42 urheilijaa
Kommentoi Facebookissa