JÄÄKIEKKO Nuoret Leijonat hallitsivat ottelua suvereenisti, kun vastassa oli joukkueen kokeman yhden tappion ja yhden voiton jälkeen alkusarjassa Slovakia. Slovakia puolestaan oli Buffalossa nuorten U20 MM-kisoissa juuri voittanut hallitsevan maailmanmestarin ja turnauksen isäntämaan USA:n.
Avauserä oli Suomen hallintaa, mutta avausmaali syntyi vasta ajassa 27.45. Nelosketjun Joona Koppanen laukoi maalin, mutta Slovakian Martin Bodak tasoitti seitsemisen minuuttia myöhemmin vastahyökkäyksessä. Toisen erän viimeisillä minuuteilla Aapeli Räsänen ohjasi Olli Juolevin laukauksen ylivoimalla maaliin ja Suomen jälleen johtoon.
Päävalmentaja Jussi Ahokas sekoitti ketjuja ja haki ilmeisesti onnistumisia tähtihyökkääjille Kristian Vesalaiselle sekä Eeli Tolvaselle. Kolmannessa erässä Aleksi Heponiemi ohjasi maalin ajassa 46.23, mutta Samuel Bucek teki jälleen pian kavennuksen ja lukemat olivat 3–2.
Ottelu ratkesi erikoiseen maaliin, jossa Slovakia voitti aloituksen omassa päädyssään, mutta kiekko lipui omaan maaliin. Maalintekijäksi merkittiin Suomen aloittaja Joni Ikonen. Markus Nurmi nosti lopulta loppulukemat 5–2 rystyltä.
Voitolla Suomi varmisti jo paikkansa puolivälierissä. Suomi kohtaa seuraavaksi uudenvuoden aattona USA:n.
Kommentoi Facebookissa