Suomi vei rankkarikisassa salibandyn MM-kullan – Ruotsin nenän edestä!

Suomi pääsi juhlimaan rankkarikisan jälkeen salibandyn kolmatta MM-kultaansa.

Suomi pääsi rankkarikisan jälkeen juhlimaan salibandyn kolmatta MM-kultaansa. (Kuva AOP)

Maajoukkueessa pelasi neljä pelaajaa, joilla on nyt kolme maailmanmestaruutta.

SALIBANDY Suomi teki salibandyn MM-kisojen finaalissa Latvian Riikassa ruotsalaisilta tutun tempun nousemalla takaa-ajoasemasta kahdesti tasoihin, ja lopulta rangaistuslaukauskisassa voittoon lukemin 4–3.

Ruotsi oli jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen 0–2-johdossa Kim Nilssonin ja Tobias Gustafssonin tekemillä maaleilla. Seuraavan viiden minuutin aikana Suomi tasoitti Peter Kotilainen ja Sami Johansson maalintekijöinä.

Kolmanteen erään Ruotsi lähti jälleen johdossa Tobias Gustafssonin toisen maalin turvin. Kun vastaavasti Suomen paras pelaaja Peter Kotilainen teki myös toisen maalinsa lähietäisyydeltä, jatkoaika kutsui joukkueita lukemin 3–3.

Rangaistuslaukauskilpailu päättyi Suomelle 4–2, ratkaisevan maalin upotti Miko Kailiala, ja Suomi pääsi juhlimaan mestaruutta.

Maailmanmestaruus oli Suomen salibandymaajoukkueelle kolmas, aikaisemmat tulivat vuosina 2008 ja 2010. MM-kisat otellaan aina kahden vuoden välein, kaksi viimeisintä mestaruutta oli vienyt Ruotsi, Suomen jäädessä hopealle.

Suomen joukkueessa pelasi neljä pelaajaa, joilla on kolme MM-kultaa. Heistä 39-vuotias Mika Kohonen teki rankkarikisassa Suomen kolmannen maalin.

Pronssia salibandyn MM-kisoissa sai Sveitsi.

Kommentoi Facebookissa