VALOKUVAT Finna.fi-hakupalveluun on saatu ainutlaatuisia valokuvia vanhasta Porvoosta, Tammisaaresta ja Raumasta 1800–1900-lukujen vaihteesta. Kuvien kautta voi tutustua näiden suosittujen kesäkaupunkien menneisiin näkymiin ja elämänmenoon. Valokuvat ovat ensi kertaa nähtävillä vapaasti verkossa.
Porvoolainen Natalia Linsén (1844–1919) oli yksi ensimmäisistä Suomessa valokuvaajaksi kouluttautuneista naisista. Linsénin taidokkaiden valokuvien kautta voi matkata ajassa vanhan Porvoon katukuvaan, elämäntapoihin ja ihmisiin. Vanhan kaupungin lisäksi Linsén kuvasi 1800–1900-lukujen vaihteessa rakentuvaa uutta empirekeskustaa.
Natalie Linsén tallensi Porvoota lukuisiin panoraamakuviin. Finna.fi-hakupalvelussa voi nyt katsella Linsénin kuvaamia kaupunkinäkymiä, joita palvelussa on julkaistu yli 90 kuvan verran. Valokuvat kuuluvat Porvoon museoon kokoelmiin.
Tammisaarelaisen Fagerin kauppiasperheen kuvakokoelma on harvinaisuus. Oli varsin epätavallista, että perheellä oli oma kamera käytössään. Virallisten potrettikuvien sijaan kuviin on taltioitunut perheen arkista elämää ja vapaamuotoisia tilanteita: naurua, pyöräilyä, purjehdusta ja uintia. Kokoelma sisältää otoksia myös Tammisaaren kaupungista ja lähialueilta. Finna.fi-hakupalveluun äskettäin lisätyt kuvat kuuluvat Länsi-Uudenmaan museon kokoelmiin ja ajallisesti ne sijoittuvat vuosiin 1890–1929.

Raumalainen valokuvaaja Ludvig Nordberg tallensi laajasti kaupunkia vanhasta Raumasta aina satamaan asti. Nordberg toimi Raumalla kirjakauppiaana ja teetti kuvistaan myös postikortteja, jotka levisivät myöhemmin laajemmin. 1900-luvun alkuvuosikymmeniin ajoittuvat kuvat kuuluvat Rauman museon kokoelmiin ja ne on hiljattain julkaistu Finna.fi-hakupalvelussa. Kuvia on saatavilla 305 kappaleen kokoelma.
Entuudestaan Finna.fi sisältää liki 800 000 valokuvaa, joiden avulla pääsee helposti paikkakuntien historian äärelle. Haussa pääsee alkuun kirjoittamalla paikkakunnan nimen Finna.fi:n etusivun hakuun ja rajaamalla haun valokuviin.
Valokuvien ohella Finna.fi sisältää runsain mitoin erilaista kirjastojen, museoiden ja arkistojen aineistoa, joita palvelusta voi hakea kätevästi yhdestä paikasta.
Kommentoi Facebookissa