KORIPALLO Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi kohtaa torstaina Tampereella MM-karsintaottelussa Israelin. Ottelussa on todella kova panos, sillä voitto veisi Suomen lähelle MM-kisapaikkaa.
Suomi voitti kesäkuun lopulla MM-karsintapeleissä Ruotsin ja Kroatian ja eteni alkulohkostaan jatkoon. Suomella on kuudesta ottelustaan viisi voittoa, kuten Saksallakin. Slovenialla ja Israelilla voittoja on kolme, Ruotsilla sekä Virolla kaksi.
Kolme parasta joukkuetta etenee 2023 pelattaviin MM-kisoihin. Mikäli Suomi voittaa Israelin ja ensi sunnuntaina Tampereella Viron, on Susijengin kisapaikka todennäköinen.
Lauri Markkanen oli hyvin merkittävässä roolissa kesäkuun voitoissa Ruotsista ja Kroatiasta. Suomelle onkin erittäin iso asia, että Markkanen on käytettävissä myös otteluissa Israelia ja Viroa vastaan.
Perinteikkäällä koripallomaalla Israelilla on kova joukkue, mutta Markkasella varustetulle Suomelle tappio Israelia vastaan olisi iso pettymys. Tie MM-kisoihin mutkistuisi, sillä Markkanen ei NBA-velvoitteidensa takia ole käytössä neljässä viimeisessä MM-karsintapelissä.
Suomi oli mukana MM-kisoissa 2014 Espanjassa, mutta silloin kisapaikkaa ei saavutettu pelaamalla, vaan rahalla. Nyt olisi lähellä historiallinen ensimmäinen pelaamalla saavutettu koripallon MM-kisapaikka.
Kotiyleisön kannustukseen Suomen ei pitäisi kaatua. Tampereen uusi Nokia-areena on loppuunmyyty.
Susijengi-buumi on yhä hengissä. Cleveland Cavaliersissa NBA:ssa pelaava Markkanen nauttii Suomessa valtavaa suosiota ja pitää koripallobuumia hengissä.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Lauri Markkasella upea kotiinpaluu – sivusi ennätystä
Kommentoi Facebookissa