Suuri osa sosiaalisen median tuloista jää ilmoittamatta verottajalle – myös ilmaislahjoista täytyy maksaa verot

Verohallinto arvioi, että tällä hetkellä suuresta osasta verkkoalustojen kautta saaduista tuloista ei makseta veroja. (Kuvituskuva Fotolia)

Vaikuttajien, tubettajien ja bloggaajien pitää maksaa veroa rahapalkkioista, alennuksista ja ilmaistuotteista.

VEROTUS Verohallinto valvoo tänä vuonna erityisesti sisällöntuotantoon tarkoitettujen alustojen kautta saatuja tuloja. Verot pitää maksaa paitsi rahapalkasta, myös ilmaiseksi saaduista tuotteista ja poikkeavista alennuksista.

Verohallinnon riskivastaava Kari Torssonen arvioi, että tällä hetkellä suuresta osasta verkkoalustojen kautta saaduista tuloista ei makseta veroja.

– Tietojemme mukaan esimerkiksi OnlyFans-alustan kautta vuonna 2021 tuloja saaneista peräti 70 prosenttia jätti saadut tulot ilmoittamatta. Siksi valvomme nyt erityisen tarkasti alustojen kautta saatuja tuloja, Torssonen sanoo.

Verohallinto saa eri verkkoalustoilta aikaisempaa enemmän tietoja niiden kautta maksetuista tuloista, joita verrataan henkilöiden ilmoittamiin tuloihin. Veroa pitää maksaa myös tuotteista, joita on saanut pyytämättä tai joita saaja ei ole esitellyt somekanavillaan.

Poikkeus ovat kuitenkin tavanomaiset mainoslahjat. Niistä ei tarvitse maksaa veroa, ellei ole sovittu, että ne ovat palkkiota näkyvyydestä.

– Tavanomainen mainoslahja on arvoltaan korkeintaan 50 euroa. Se voi olla myös arvokkaampi, jos lahjassa on näkyvästi esimerkiksi lahjan antajan logo, jolloin tuotetta ei voi helposti myydä eteenpäin, sanoo Verohallinnon johtava veroasiantuntija Kirsi Tuunala.

Toisaalta somesisällön tuottamiseen liittyvät menot voi vähentää tuloista. Vuoden aikana saaduista tuotteista, palveluista ja alennuksista sekä somesisällön tuottamiseen liittyvistä kuluista on pidettävä muistiinpanoja.

Lue myös: Verohallinto aloittaa ravintoloiden tehovalvonnan – pizza- ja kebab-ravintolat erityishuomion kohteena

Kommentoi Facebookissa