ELÄMÄNTARINA Sellaista unelmaa ei ole olemassakaan, mitä aito motoristi ei saavuttaisi. Tästä on hyvänä esimerkkinä vihantilainen Esko Juntunen, 63, joka rakennutti itselleen toiveidensa mukainen kolmipyörän eli niin sanotun triken.
Saavutettujen unelmien taustalla on kuitenkin pitkä pätkä kalkkiviivaa ja kiitettävä määrä elettyä elämää. Matkaan mahtuu myös arjen kaikki sävyt, myös ne kaikkein tummimmat.
Esko nousee tottuneesti ajopelinsä päälle, luo nopean silmäyksen ympärilleen ja painaa käynnistysnappulaa. Kone murahtaa käyntiin ja veekasi jytisee juuri niin kuin pitääkin.
– Eikös ole aika mellevät murinat, Esko sanoo ja antaa moottorin sävelille lisäkyytiä.
V8-triken jytistessä alla Esko jatkaa tarinaansa.
– Voin sanoa olevani ärhäkkään prätkäkärpäsen puraisema mies. Ostin ensimmäisen moottoripyöräni vuonna 1971 asuessani Ruotsissa. Työt autotehtaalla ja säännöllinen tilipussi antoivat mahdollisuuden myös harrastaa, joten siitä se sitten lähti. Ajan myötä vain pyörät vaihtuivat ja niiden kokoluokka kasvoi, Esko muistelee.
Miljoonien kilometrien mies
Harrastukseen tuli kuitenkin ymmärrettävä tauko, kun rekkamieheksi ryhtynyt Esko ryhtyi ajamaan rahtia ympäri Eurooppaa.
– Silloin ei saanut mies eikä kone yskähdellä, sillä olin sanan varsinaisessa merkityksessä ikiliikkuja. Tykkäsin työstäni, vaikka elämä tien päällä oli näin jälkeenpäin ajateltuna myös äärimmäisen kuluttavaa. Ajetut kilometrit ja valvotut yöt jättävät aina omat jälkensä. Toisille enemmän, mutta jokaiselle kuitenkin jotakin. Myös minä sain osani, Esko taustoittaa ja viittaa ajan myötä ilmenneisiin terveysongelmiin.
Viimeiset rahtinsa Eurooppaan Esko ajoi 2000-luvun alussa.
– Siinä vaiheessa, kun minusta tuli pienen Jesse-pojan isä, halusin painaa jarrua ja keskittyä enemmän perheenisän rooliin. Taustalla oli myös Jessen synnynnäinen kehitysvamma, joka vaati luonnollisesti omat erityisjärjestelynsä.
Elämä pienen erityislapsen isänä muutti vuonna 2006 kuitenkin muotoaan, kun Jessen äiti kuoli. Arki pysähtyi, mutta elämän oli kuitenkin jatkuttava.
– Jouduin nelivuotiaan poikani yksinhuoltajaksi ilman minkäänlaista ennakkovalmistautumista, mutta pärjäämisen suhteen ei ollut kuitenkaan vaihtoehtoja. Meidän oli vain pakko mennä eteenpäin ja luoda tulevaisuuteen kokonaan uudet askelmerkit. Onneksi taustalla oli kuitenkin tiivis turvaverkosto, joten kun apua pyydettiin, sitä myös saatiin, Esko muistelee hiljaisena.
Kun elämä nyrjähtää
Esko ei ole kuitenkaan luovuttajatyyppi. Ei, vaikka arkea on ajoittain eletty hyvinkin tummien pilvien alla.
– Päätin selvitä ja näin olen myös tehnyt.
Kymmenkunta vuotta sitten Esko kaivoi kaapin perältä myös pitkällä tauolla olleen ajokypäränsä, pyöritteli sitä hetken käsissään ja päätti tehdä paluun rakastamansa harrastuksen pariin.
– Ajankohta tuntui olevan kaikin puolin oikea, fiilistä myöten. Päivitin ajovarusteet, hankin moottoripyörän ja ratsastin rautaratsullani auringonlaskuun. Se oli kerrassaan hieno hetki, suoraan sanoen upea, Esko hymähtää.
Elämä ei kohtele kulkijaansa kuitenkaan tasapuolisesti ja tämän sai toistamiseen kokea myös Esko.
– Sain neljä vuotta sitten sydäninfarktin. Kohtaus oli raju ja kohtalokas. Sydämeni pysähtyi kahteen kertaan niin pitkäksi aikaa, että voin sanoa käyneeni rajalla. Elintoiminnot saatiin kuitenkin palautettua ja samalla vakautettua, mutta infarktin seurauksena minulle jäi pysyvä ja elämää rajoittava tasapainohäiriö.
Esko sanoo tasapainohäiriön vaikuttavan hänen päivittäisiin toimintoihinsa.
– Istuessa ei ole mitään hätää, mutta seisominen ja erityisesti nopeat liikkeet altistavat häiriölle. Sairaus on myös siinä mielessä toimintoja rajoittava, että jalat saattavat lähteä alta yllättäen, ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta.
Rautaratsun metsästys jatkuu
Sydäninfarktin seurauksena jääneen tasapainohäiriön myötä Esko jäi sairauseläkkeelle ja samalla myös moottoripyöräilyyn tuli pieni katkos.
– En luonnollisestikaan pystynyt ajamaan enää kaksipyöräisellä, mutta motoristi on aina motoristi ja keksii kyllä keinot jatkaa harrastustaan. Niinpä hankin itselleni niin sanotun kolmipyörän eli triken.
Sarjavalmisteinen trike ei ollut kuitenkaan ajo-ominaisuuksiltaan hyvä ja myös kulutus oli Eskon mukaan kaukana lompakkoystävällisyydestä.
– Kipinä kalkkiviivojen väliin oli kuitenkin niin hurja, että istuin tuntikausia, päivästä toiseen netin ääressä ja jatkoin rautaratsun metsästystä. Katselin kaikkea mahdollista, jopa amerikkalaisia malleja, mutta niissä oli vastaavasti liian järeä hintalappu. Ja niinhän siinä kävi, että kun ei löytynyt sopivaa eikä muutenkaan mieluisaa kolmipyörää, niin viimeinen vaihtoehto oli tehdä se itse.
Esko ryhtyi suunnittelemaan mieleistänsä trikeä yhdessä rovaniemeläisen ProBoost Finlandin Jarmo Kelahaaran kanssa.
– Jarmo on lajissaan Suomen ainoa ja pyörän rakentamisen osalta varsinainen Houdini. Hän valmistaa noin 30 turbopyörää vuodessa, joten mies tietää mitä tekee. Myös meidän rakennusprojektimme sujui alusta loppuun saakka mallikkaasti. Vaikka suunnittelu vei oman aikansa, niin rakentamisessa ei mennyt kuin puoli vuotta.
Taitoa ja mielikuvitusta
Uniikki ja näin ollen myös Suomen teillä harvinainen kahdella turbolla varustettu V8-trike on Eskon mukaan rakennettu tiedolla, taidolla, mutta ennen kaikkea hyvän mielikuvituksen voimin.
– Kuten huomaat, ajopelissä on osia niin autoista, moottoripyöristä kuin veneistäkin. Kaikki ovat löytäneet oman paikkansa, osa heti ja osa ajan myötä, mutta kaikki kuitenkin toimii.
Rakennusprojektin ytimeksi Esko luonnehtii BMW 740i-sarjan autoa, josta purettiin triken käyttöön vaihdelaatikko, perä sekä lähes 300 hevosvoiman V8-moottori.
– Triken keula on Suzuki Hayabusan, pääjarrusylinteri Toyota Yariksesta ja hallintalaitteet on kasattu eri mallien Suzuki-moottoripyöristä. Osa osista tehtiin itse ja osa tilattiin Kiinaa ja Amerikkaa myöten, mutta Ruotsista saatiin kuitenkin istuimiksi sopivat veneen penkit.
Esko sanoo rakennusprojektin johtotähtenä toimineen lisäksi sen, että ajopelistä tulee mahdollisimman turvallinen myös toimintarajoitteiselle Jesse-pojalle.
– Jesse on isänsä poika ja istunut pikkupojasta lähtien moottoripyörän kyydissä. Nyt kun en pysty enää itse ajamaan normaalia kaksipyöräistä, triken tulee olla turvallinen myös mukana kulkevalle pojalle. Niinpä laitoimme taakse turvavyöt ja jalkatilat on tehty normaalien putkien sijaan turkkipellistä. Näin varmistan, että poika pysyy kyydillä, vaikka sattuisi nukahtamaankin.
- Haastattelu on aikaisemmin julkaistu IT-lehdessä
Lue myös: Moottoripyöräonnettomuus pysäytti harrikkamiehen – ”En jäänyt kuitenkaan kohtaloni vangiksi”
Kommentoi Facebookissa