SEKSUAALIRIKOS Oulussa on paljastunut lyhyen ajan sisällä useita seksuaalirikoksia, joissa uhrina on ollut alaikäinen tyttö ja tekijöiksi epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia miehiä. Pahimmassa tapauksista kahdeksan miehen epäillään hyväksikäyttäneen uhria useiden kuukausien ajan.
Oulun käräjäoikeus on käsitellyt jälleen uutta törkeää seksuaalirikosepäilyä. Sanomalehti Kalevan mukaan teko tuli poliisin tietoon, kun uhri ilmoitti teosta muutama viikko sitten viranomaisille. Käräjäoikeuden istunto pidettiin salaisena ja uhri on kantasuomalainen tyttö.
Ulkomaalaistaustainen vuonna 1995 syntynyt mies vangittiin poliisin vaatimuksesta epäiltynä törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Miehen asianajajan mukaan epäilty kiistää syytökset.
Poliisi jatkaa tapausten tutkintaa, rikoskokonaisuuksia on nyt viisi. Epäiltyjen ulkomaalaistaustan vuoksi esitutkinnassa on ollut apuna useita tulkkeja.
– Osa puhuu saman kielen eri murretta, joten tulkkeja on ollut useita, rikosylikomisario Markus Kiiskinen kommentoi Kalevalle.
Tutkintaa vaikeuttaa myös se, että poliisin rikostutkijat joutuvat ajamaan Oulun, Haukiputaan poliisivankilan ja Raahen välillä, sillä rikoksesta epäillyt ovat vangittuina eri paikoissa.
Lue myös: Poliisin etsimä seksuaalirikoksesta epäilty henkilö löytyi – mies otettiin kiinni Saksassa
Kommentoi Facebookissa