Lifestyle 1.2.2019 08:15 Useampi kuin kolme neljästä nuoresta käy rippikoulun – suosio silti loivassa laskussa Kirkon 15-vuotiaista jäsenistä rippikouluun osallistui 91 prosenttia.
Lifestyle 28.1.2019 12:48 Suomalaisista 69,7 prosenttia kuuluu kirkkoon – yhä useammat vanhemmat jättävät lapsensa kastamatta Eniten jäsenmääräänsä kasvattaneet seurakunnat sijaitsevat suurten kaupunkien lähistöllä.
Lifestyle 11.4.2018 16:20 Arkkipiispa Kari Mäkinen muistuttaa – ”Pappisvirka ei ole sidottu sukupuoleen” Arkkipiispa toteaa, että kaikki piispat tukevat yksimielisesti naisten pappeutta.
Uutiset 1.3.2018 15:00 Tapio Luoma valittiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uudeksi arkkipiispaksi Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään kesäkuussa, jolloin nykyinen arkkipiispa Kari Mäkinen jää eläkkeelle.
Lifestyle 28.11.2017 08:08 Arkkipiispan vaalissa on mukana viisi ehdokasta – Kari Mäkinen jää ensi kesänä eläkkeelle Nyt valitaan järjestyksessään viidestoista Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa.
Uutiset 27.7.2017 15:00 Seurakunnissa on järjestetty jo miljoona tapahtumaa – Pohjanmaalla innokkaimmat osallistujat