KÄSITYÖLÄINEN Oulaistelainen Reijo Grekula, 70, on yksi niitä harvoja yhä edelleen ahjon äärellä viihtyviä seppiä. Ammattikuntana sepät ovat harvassa, mutta ne, jotka vielä takovat, kannattelevat vanhaa käsityöläisammattia kunniakkaasti eteenpäin.
– Yli 30 vuotta olen viihtynyt ahjon äärellä. Olen aina ihaillut seppiä ja heidän ilmiömäisiä kädentaitojaan. Arvostus alaan oli ja on edelleen niin suuri, että halusin myös itse oppia perinteisen käsityöläisammatin.
– Tie raudan kesyttäjäksi oli omalla kohdallani kuitenkin haastavampaa. Suvussani ei ollut seppiä ja kokemuskin oli vähäinen, joten lähdin liikkeelle kisällinä. Ovi toisensa jälkeen avautui kuitenkin eteenpäin ja neljän eri mestarin opissa taoin itselleni taidot toimia taideseppänä, Reijo Grekula taustoittaa.
Sepäntöiden ohella metallialan koulutuksen saanut Reijo työskenteli suurimman osan virkavuosistaan Aluehallintoviraston työsuojelutarkastajana.
Vaikka Reijo Grekula on takonut puoliammattilaisena jo yli kolmen vuosikymmenen ajan, niin yhä edelleen työ ahjon äärellä opettaa jotakin uutta.
– Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta hyväksi sepäksi tullaan kuitenkin takomalla ja taidokkaan mestarin opissa. Lisäksi kun hallinnassa ovat taonnan kolme perusasiaa; ohennus, tyssäys ja alastus, niin tie taitavaksi sepäksi on avoinna.
Mielin määrin luovuutta
Taideseppä Grekula vannoo myös hyvän lihasmuistin nimeen.
– Tuhannet tunnit vasaran varressa ovat kehittäneet myös silmän ja käden koordinaatiota. Tätä taitoa ei opita kirjoista, vaan tekemällä ja takomalla.
Reijo Grekula määritelee sepän työtä kädentaidoksi, jonka tärkeimpänä polttomoottorina toimivat mielenkiinto ja arvostus käsityötä kohtaan. Sepän työssä on paljon perinnetietoa ja vanhoilta sepiltä sukupolvelta toiselle kulkeutuvia salaisuuksia.
– Lisäksi tässä työssä ja taiteenlajissa voi käyttää myös mielin määrin luovuutta. Vaikka hallinnassa ovat taonnan perusasiat, niin lopputuloksena on aina tekijän oma taonnan jälki. Yksikään työ, ei edes naula tai puukonterä ole koskaan samanlainen. Käsityön ei tarvitse olla myöskään täysin virheetön. Siinä saa näkyä pientä rosoisuutta ja tekijänsä näköistä persoonallisuutta, seppä Grekula tietää kertoa.
Parhaat opit Reijo Grekula sanoo ammentaneensa alansa mestareilta eli vanhoilta sepiltä. Taonta on oma taiteenlajinsa ja alussa työ ahjon äärellä saattaa tuntua jopa henkimaailman hommalta.
– Esimerkiksi karkaisuun liittyviä niksejä on vaikka kuinka paljon. Tämä on kuitenkin tärkeä työvaihe, sillä karkaisusta riippuu, millainen terävyys esimerkiksi puukkoon tai viikatteeseen saadaan.
Perinteet kunniaan
Jokainen seppä takoo laillansa ja tämän linjan on omaksunut myös taideseppä Reijo Grekula.
– Naulan tekemisellä aloitin ja nykyään teen naulojen lisäksi sitä mitä mieleen juolahtaa. Noudatan työssäni kuitenkin perinteitä. Minulla on paja ja pajassa sepän tärkeimmät työvälineet, kuten ahjo, alasin, vasara ja vesikaukalo. Ison osan työkaluista olen valmistanut kuitenkin itse, sillä kaikkea ei saa valmiina. Esimerkiksi osa vasaroista sekä alasimet ovat omaa tuotantoa, Reijo kertoo.
Vaikka nykypäivän taidesepät voivat käyttää työssään myös nykymenetelmiä, niin Reijo Grekula haluaa ylläpitää kuitenkin perinteitä. Arvostus kädentaitoja vaativaa ammattia kohtaan on niin suuri, ettei hän halua sekoittaa nykyisyyttä historiaan.
– Työskenteleminen pajassa, ahjon äärellä, tarjoaa pienen mystiikan lisäksi myös ison pisaran nostalgiaa sekä aikamatkan kauas menneisyyteen.
Seppä oli aikoinaan kylän arvostettu kädentaitaja, viikatteiden takoja ja työvälineiden hengissä pitäjä. Kyläseppää tarvittiin arjen pyörittämiseen ja elannon hankkimiseen. Jos kylässä oli paja, mutta ei pajassa takojaa, pitivät kyläläisten kirveet terässä kiertävät sepät. Taitavaa takojaa pidettiin vieraana ja tarjottiin vain parasta. Tämä kertoo omaa kieltään siitä arvostuksesta, mitä sepät ovat kautta aikojen saaneet ihmisten keskuudessa.
Erikoisuuksille kysyntää
Reijo Grekula tunnetaan laajasti monipuolisista sepäntaidoistaan. Vuosikymmenten saatossa Grekulan käsistä on lähtenyt maailmalle lukematon määrä puukonteriä ja sama määrä hellankoukkuja.
– Perinteisten takomotuotteiden kysyntä on vakio, mutta kysyntää riittää myös erikoisuuksille. Esimerkiksi erilaiset kodin käyttö-, sisustus- ja koristetuotteet ovat nostaneet suosiotaan. Viime vuosina olen takonut paljon muun muassa hiilihankoja, saranoita sekä kynttilänjalkoja. Ison osan suunnittelen itse ja loput ideoista tulee asiakkailta.
Reijo haluaa kehittää sepän taitojaan monin eri tavoin ja tätä kautta haastaa myös itsensä.
– Olen mieltynyt historiaan ja ahjon äärellä minua kiehtoo erityisesti ritariaika. Ritarin varusteita on kopisteltu sopivaan tahtiin. Haarniska ja miekka on tauottu ja seuraavaksi olen miettinyt kypärän valmistusta.
Raskasaseisen ratsuväkisotilaan varustelu ei onnistu Grekulan mukaan kuitenkaan yhden pysähdyksen taktiikalla, eikä kahdenkaan. Yksinomaan jo suunnittelu vie aikansa ja sen jälkeen edetään kokeilujen ja joskus jopa erehdystenkin kautta kohti onnistumisia.
– On kuitenkin hienoa haastaa vielä vuosikymmentenkin jälkeen itsensä ja kokeilla rajoja. Onnistumiset palkitsevat ja varsinkin sepän työssä onnistumisilla on aivan erityinen merkitys myös jatkoa ajatellen.
Tuli ahjossa ei saa sammua
Nykypäivän ammattisepillä toimeentulo tulee koriste-esineistä. Ala on kokenut suuren murroksen. Vielä 1950-1960-luvuilla pajat täyttyivät maataloustyökaluista. Ahjon äärellä riitti töitä, sirpeistä rautakankiin ja auroista hevosenkenkiin.
– Aika kultaa kuitenkin muistot. Vanhat viikatesepät takovat nyt taivaallisissa pajoissaan ja tilalle ovat tulleet minunkaltaiset taidesepät. Taottavaa toki riittää meillekin, sillä yksityisten lisäksi pajan tuotannosta ovat kiinnostuneet myös museot.
Reijo Grekulan mukaan museot tilaavat koriste-esineistä käyttöesineisiin ja joukkoon mahtuu myös takojien omaa tuotantoa. Tuotteiden kirjo on hyvin vaihteleva ja liikkuu linjalla akkain puukosta tulirautaan ja kynttilälampeteista atraimiin.
– Taon tarvittaessa myös erikoistyövälineitä, kuten piilukirveitä ja sorkkarautoja. Käytännössä teen sitä mitä tarvitaan ja jos en heti osaa, niin opettelen.
Vaikka kokemus on tehnyt takojan kädestä vakaan ja taitavan, niin joukkoon mahtuu aina myös haasteellisimpia taontatöitä.
– Taitoni taideseppänä nousivat aivan uudelle tasolle, kun taoin kasaan 12-haaraisen kynttiläkruunun. Sen työn ääressä täytyi pitää kerran jos toisenkin luovia taukoja. Virheisiin ei ollut yksinkertaisesti varaa, seppä Grekula luonnehtii hymyillen.
Onnistumisten kautta Reijo Grekula sanoo löytäneensä uutta intoa alaan ja mielenkiintoa jatkojalostaa sepäntaitoja myös eteenpäin.
– Tuli ahjossa ei saa sammua, joten pidän seppäkursseja kaikille kiinnostuneille. Ilokseni olen huomannut, että myös naiset ovat kiinnostuneita alasta. Toki naisten osuus on vielä pieni, mutta toivon mukaan kuitenkin kasvamaan päin. Työt vasaran varressa sopivat kaikille, sillä ahjon ääressä tarvitaan enemmän mielenkiintoa kuin voimaa. Ja taito kasvaa aina takoessa, taideseppä Grekula tietää kertoa.
- Artikkeli on aikaisemmin julkaistu Meidän Suomi -lehdessä
Kommentoi Facebookissa