TAKSIT Helsingin poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Verohallinnon ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen yhteisessä taksiliikenteen valvontaiskussa havaittiin useita puutteita.
Perjantaina 26.11. Helsingissä toteutetussa valvontaiskussa tarkastettiin yhteensä 86 taksia, joista 51 tapauksessa oli huomautettavaa. Maksullisia huomautuksia määrättiin 46, joista 44 liikennevirhemaksuja ja kaksi sakkoa.
Eniten puutteita todettiin taksin tietojen esittämisessä. Luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajan nähtävissä 15 tapauksessa ja kuljettajan nimi ei ollut matkustajien nähtävillä 16 tapauksessa. Hintatietojen esittämisessä oli puutteita 17 tapauksessa.
Liikennelupa tai selvitys puuttui 15 tapauksessa. Taksivalaisin puuttui kahdessa tapauksessa ja ajoneuvon luvanvaraiseen käyttöön rekisteröinti oli laiminlyöty kahdessa tapauksessa. Liikenteestä tavoitettiin myös yksi luvaton taksi sekä yksi katsastamaton ajoneuvo.
− Seuraamusten suuri lukumäärä osoitti valvonnan tärkeyden. Kyse on luvanvaraisesta ammattiliikenteestä, asioiden pitäisi olla paremmin hoidossa, toteaa ylikonstaapeli Arto Aaltonen Helsingin poliisista.
Viikonlopun valvontaan osallistui kymmenen poliisia Helsingin liikennevalvonnasta, viisi asiantuntijaa Traficomista, viisi verotarkastajaa Verohallinnosta ja kolme tarkastajaa Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Toukokuusta lähtien taksiliikenteessä käytettävässä ajoneuvossa on tullut muun muassa käyttää taksivalaisinta, ja taksiliikennelupa tai sen jäljennös tulee liikennöitäessä olla mukana. Syyskuussa astuivat voimaan tietojen keräämistä koskeva velvoite sekä taksamittarin käyttämistä ja hinnoittelua koskevat muutokset.
Taksiliikenteen toimijoita ja liikenteen harjoittamista valvoo tahollaan usea viranomainen. Alaa valvovat viranomaiset tekevät yhteistyötä, ja yksi yhteistyön muoto ovat viranomaisten yhteisvalvonnat, jossa yhdellä pysäytyksellä jokainen mukana oleva viranomaistaho tarkastaa samanaikaisesti omaan toimivaltaansa kuuluvia asioita.
Kommentoi Facebookissa