Tallimääräyksellä ei merkitystä – Valtteri Bottaksella tuskin jakoa mestaruustaistossa

Valtteri Bottaksen ura jatkuu Mercedes-tallissa myös 2020.

Valtteri Bottaksen ura jatkuu Mercedes-tallissa myös 2020. (Kuva AOP)

Valtteri Bottas on 65 pistettä Lewis Hamiltonia jäljessä. Kaudesta on ajamatta enää kuusi kilpailua.

FORMULA 1 Mercedes-talli epäonnistui Singaporen F1-kilpailussa Lewis Hamiltonin ajettua maaliin neljäntenä ja Valtteri Bottaksen viidentenä. Silti on käytännössä selvää, että Hamilton voittaa tällä kaudella kuljettajien mestaruuden ja Mercedes valmistajien mestaruuden.

Singaporessa Mercedes putosi palkintopallilta viivytettyään Hamiltonin varikkopysähdystä. Tuoreilla renkailla muut kärkimiehet ajoivat kovempaa. Kaiken lisäksi Mercedes käski viidenneksi sijoittunutta Valtteri Bottasta hidastamaan, jotta Hamilton palaisi radalle Bottaksen edellä.

Hamilton väitti tienneensä, että pidempi ajojakso pudottaisi häntä tuloksissa.

– Tiesin, että meidän olisi pitänyt tulla sisään aikaisemmin. Tiesin asian jo aamupalaverissa. Olin sillä kannalla, että riski otettaisiin, mutta sitä ei otettu. Mutta voitamme ja häviämme tiiminä, joten otamme tämän yhdessä, Hamilton sanoi Planet-F1:n mukaan.

Hamiltonia otti päähän.

– On kivuliasta. Olisimme helposti voineet voittaa tänään.

Mercedeksen tallimääräyksen perusteena oli, että Bottas pidätteli takanaan Red Bullin Alexander Albonia. Mercedes halusi pelastaa tiimilleen suuremman pistepotin.

– Ei ollut mukava ilmoitus, mutta muiden hyöty aikaisesta varikkovisiitistä oli suurempi kuin kukaan odotti. Siksi käskimme Valtteria pitämään Albonia takana, jotta Lewis ei joutuisi Albonin taakse, kommentoi Mercedeksen tallipomo Toto Wolff.

Wolff oli Bottaksen puolesta pahoillaan.

– Tulos olisi ollut meille huonompi, jos Valtteri ei olisi tehnyt niin. Olemme sen paikan hänelle velkaa.

Tallimääräyksellä ei ollut suurempaa merkitystä mestaruustaistoon. Hamilton johtaa Bottasta nyt 65 pisteellä. Jos Hamilton olisi jäänyt kuudenneksi ja Bottas olisi sijoittunut neljänneksi, olisi Hamiltonin johtoasema 59 pistettä. Sekin olisi Bottakselle valtava ero kurottavaksi.

Kaudesta on ajamatta enää kuusi kilpailua. Vaikka Bottas voittaisi niistä jokaisen, riittäisi Hamiltonille kisoista mestaruuteen jokaisesta kisasta kolmostilakin, jos Bottas ei ajaisi nopeinta kierrosta kuin neljässä kilpailussa. Bottaksen mestaruus edellyttäisikin Hamiltonilta täydellistä romahdusta.

Bottaksen tilannetta vaikeuttaa myös Ferrarin vahvistunut iskukyky. Ferrarilla on voitettu kolme viimeistä kilpailua. Bottas on viimeksi voittanut huhtikuun lopulla Bakussa, eikä Mercedes dominoi enää kisoja.

Ferrarin nosteesta huolimatta merkkimestaruus on aika lailla Mercedeksen heiniä. Ferrari on Mersua 133 pistettä perässä. Nousu mestariksi sellaiselta takamatkalta vaatisi ihmettä.

Seuraava F1-osakilpailu ajetaan 29. syyskuuta Venäjällä Adlerin olympiapuistossa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Venäläiskuski raivostui Kimi Räikköselle – suomalaismedioissa sinivalkoiset lasit

 

Formula ykkösten pistetilanne, 15/21, 2019

1. Lewis Hamilton Mercedes 296
2. Valtteri Bottas Mercedes 231
3. Charles Leclerc Ferrari 200
4. Max Verstappen Red Bull 200
5. Sebastian Vettel Ferrari 194
6. Pierre Gasly Red Bull / Toro Rosso 69
7. Carlos Sainz McLaren 58
8. Alexander Albon Toro Rosso / Red Bull 42
9. Daniel Ricciardo Renault 34
10. Daniil Kvyat Toro Rosso 33
11. Nico Hülkenberg Renault 33
12. Lando Norris McLaren 31
13. Kimi Räikkönen Alfa Romeo 31
14. Sergio Perez Racing Point 27
15. Lance Stroll Racing Point 19
16. Kevin Magnussen Haas 18
17. Romain Grosjean Haas 9
18. Antonio Giovinazzi Alfa Romeo 3
19. Robert Kubica Williams 1

Kommentoi Facebookissa