YSTÄVÄNPÄIVÄ Tänään helmikuun 14. päivänä vietetään ystävänpäivää. Maailmalla Valentinen tai Valentinuksen päivällä on jo vuosisatoja pitkiä perinteitä.
Legendat kertovat aikoinaan 200-luvulla eläneestä piispa Valentinuksesta. Naimisissa olevia miehiä pidettiin huonompina sotilaina kuin naimattomia, koska he huolehtivat puolisostaan ja perheensä hyvinvoinnista. Sotilaat, jotka halusivat säilyttää urhean maineensa, vihittiin salaa avioliittoon piispa Valentinuksen toimesta.
Tarinan mukaan piispa itse koki sen johdosta keisarin käskystä marttyyrikuoleman helmikuun 14. päivänä vuonna 269. Toisen legendan mukaan Valentinus opasti roomalaisia nuorukaisia kieltäytymään sotapalveluksesta ja pysymään rakkaimpiensa luona, tämän johdosta roomalaiset sotapäälliköt olisivat antaneet Valentinukselle kuolemanrangaistuksen.
Valentinen päivä helmikuun 14. julistettiin Englannissa kuningas Henrik VIII:n toimesta viralliseksi juhlapäiväksi jo vuonna 1537. Valentinen päivänä saattoi lähettää rakkausviestejä salaisen ihailun kohteelle nimettömänä. Ensimmäiset Valentinen päivän kortit tulivat myyntiin Englannissa 1800-luvun alussa.
Valentinen päivän vietto levisi pian myös Yhdysvaltoihin, jossa siitä on muodostunut yksi suosituimmista juhlapäivistä. Suomessa ystävänpäivä on yhtä paljon ystävien muistamisen, eikä ainoastaan rakastavaisten juhlapäivä. Ystävänpäivää on vietetty maassamme 1980-luvulta lähtien, kalentereissa ystävänpäivä on ollut virallisesti vuodesta 1996.
Punaisen sydämen otti Suomessa ensimmäisenä käyttöön Tampereen Sydänyhdistys, ensimmäiset suomalaiset ystävänpäiväkortit painatti Suomen Punainen Risti. Kortin lisäksi kumppania on tapana muistaa sopivalla värssyllä, kukkasilla, suklaarasialla tai pienellä lahjalla.
Hyvää ystävänpäivää!
- Lähde Yleisradion artikkeli
Kommentoi Facebookissa