Tappara haastaa tiukasti Kärppiä – tyhjennysmyyjä yllätti

Tappara tuulettaa maalia. (Kuva AOP)

Tappara tuulettaa maalia. (Kuva AOP)

Runkosarjan voitosta tiukkaa kisaa käyvät Kärpät ja Tappara voittivat keskiviikon ottelunsa. Tyhjennysmyyjä Jukurit puolestaan päätti pitkän tappioputkensa.

JÄÄKIEKKO Taistelu SM-liigan runkosarjan voitosta käy tiukkana. Sarjakärki Kärpät voitti keskiviikkona Oulussa Sportin 2-1 ja sarjakakkonen Tappara oli Kuopiossa KalPaa parempi 3-2.

Kärpät johtaa sarjaa kahden pisteen erolla Tapparaan. Kärpät on pelannut yhden ottelun Tapparaa vähemmän.

Tapparan suunnitelma Kuopion iltaan oli selvä.

– Yritimme kääntää peliä edellisestä KalPa-pelistä vähän toisinpäin ja se oikeastaan toimikin ajoittain. Tietysti olimme tavallaan myös onnekkaita. Pyrimme iskemään vastaiskuilla ja olemaan kärsivällisiä. Silloin se kiekonhallinta on aina jonkin verran kotijoukkueella, kuten meilläkin oli kotona KalPaa vastaan, Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi sanoi.

– He voittivat silloin 2-1 ja nyt me voitimme 3-2. Oikeastaan aika identtisiä pelejä. KalPa hallitsi kiekkoa enemmän ja hallitsi sitä kautta. Kireä maalin pelihän tämä oli. KalPan loppukiri oli kova ja heillä oli vielä viimeisellä sekunnillakin hyvä paikka, mutta (Christian) Heljanko otti siinä ison torjunnan, Rautakorpi tiivisti.

Tapparalla kulkee Liigassa. Seura on voittanut jo seitsemän ottelua putkeen.

Mikkelin Jukurit vastasi keskiviikon suurimmasta yllätyksestä. Jukurit kaatoi Tampereella Ilveksen 3-1.

Jukureilla oli allaan ennen ottelua peräti kahdeksan ottelun mittainen tappioputki.

– Totta kai maistuu hyvältä. Ei olla voittoja pystytty aikoihin ottamaan. Maalinteon kanssa on ollut meillä ongelmia, mutta tänään saimme kaksi maalia ”normaalissa pelissä” ja sitten vielä kolmas tyhjiin. Hyvä taistelu joukkueelta, joka jaksoi edelleen uskoa itseensä. Olen tyytyväinen ilmeeseen, Jukureiden päävalmentaja Marko Kauppinen kehui.

Jukurit on ollut yksi niistä seuroista, joka on harrastanut tyhjennysmyyntejä.

– Siirtorajan umpeutuminen helpotti joukkuetta. He tietävät nyt, että joukkue on tuossa ja tietävät kuinka paljon kautta on vielä jäljellä, Kauppinen sanoi.

Yllätys nähtiin myös Porissa, missä toinen joukkuettaan tyhjentänyt ryhmä voitti. Pelicans oli Ässiä parempi 3-1-lukemin.

HPK kärsi puolestaan kitkerän 1-2-tappion KooKoolle. KooKoo ratkaisi voiton vasta voittomaalikilpailussa ja sysäsi Kerhon kauemmaksi puolivälieräviivasta.

Kuudentena oleva HIFK kaatoi SaiPan 4-1 ja otti tukevamman otteen suorasta pudotuspelipaikasta. HIFK:lla on nyt pisteitä 90, kun taas HPK:lla niitä on 84.

Teksti Ville Hirvonen ja Otto Palojärvi

Lue myös: KHL-Jokereista mielenkiintoinen tutkimus – medioissa monenlaista tulkintaa tuloksista

Kommentoi Facebookissa