Tappara jälleen upeasti CHL:n finaaliin

Tappara on SM-liigan kestomenestyjiä. (Kuva Liiga)

Tappara pelaa jääkiekon mestareiden liigan finaalissa toista kertaa peräkkäin.

JÄÄKIEKKO Suomen mestari Tappara selvitti tiensä jääkiekon mestareiden liigan CHL:n finaaliin voitettuaan välierissä sveitsiläisen EV Zugin. Toisen osaottelun Tappara voitti 3-2 ja oli otteluparissa parempi yhteismaalein 5-2.

Ensimmäisen ottelun Tampereella Tappara oli voittanut 2-0. Toiseen otteluun se lähti siis etulyöntiasemasta.

Sveitsissä pelatussa toisessa ottelussa Reto Suri vei avauserässä Zugin johtoon. Toisessa erässä tapahtui kuitenkin iso käänne, kun Patrik Virta tasoitti Niko Ojamäen hienosta syötöstä. Sen maalin myötä Tappara siirtyi otteluparissa jo 3-1-johtoon.

Kolmannen erän alussa Fabrice Herzog teki Zugille vielä ottelupariin kavennusmaalin ja kotijoukkue haki sinnikkäästi tasoitusta. Lopussa Tappara iski kiekon kuitenkin kahdesti tyhjiin ja eteni loppuotteluun.

Tappara on CHL:n finaalissa nyt toista kertaa peräkkäin. Vuosi sitten Tappara taipui finaalissa ruotsalaiselle Röglelle.

Nyt Tappara pääsee yrittämään Euroopan mestaruutta uudelleen. Finaaliottelussa Tappara kohtaa Ruotsissa Luulajassa paikallisen Luleå HF:n.

JYP on toistaiseksi ainoana suomalaisjoukkueena voittanut CHL:n mestaruuden. Tämä tapahtui vuonna 2018. Muuten sarjaa ovat hallinneet ruotsalaisjoukkueet.

CHL:n urheilullinen arvo on tänä vuonna kasvanut. KHL:n arvo romahtanut Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Jokerit vailla hallia – Hjallis Harkimon satutarina muuttui tragikomediaksi

Kommentoi Facebookissa