Tappara otti Pelicansilta luulot pois

Tappara voitti CHL:n mestaruuden 2023. (Kuva C MORE)

Tappara voitti ensimmäisessä finaalissa Tampereella Pelicansin 5-1.

JÄÄKIEKKO SM-liigan finaalisarja käynnistyi keskiviikkona. Tappara voitti ensimmäisen finaalin suorastaan näytöstyyliin 5-1.

Tappara siirtyi 1-0-johtoon ajassa 7.29. Kristian Tanus iski maalin edestä kiekon reppuun.

Pelicans ei osumaa purematta niellyt, vaan haastoi tuomion. Pelicansin valmentajan Tommi Niemelän näkemyksen mukaan tilanteessa härittiin maalivahti Patrik Bartosakia, mutta tuomaristo ei nähnyt tilannetta samalla tavalla, vaan hylkäsi haaston.

Seurauksena oli sääntöjen mukaan Pelicansille kahden minuutin rangaistus pelin viivyttämisestä, mutta Tappara ei osunut tilannetta seuranneella ylivoimalla.

Toisessa erässä Tappara oli ajoittain helisemässä ja Topias Vilen hiljensi Nokia-areenan heti erän alussa, kun hän tasoitti 1-1:een maalin edestä.

Tämänkin jälkeen Tappara oli ajoittain vaikeuksissa ja joukkueen valmentaja Jussi Tapola joutui käyttämään jopa aikalisän, kun luotsi ei ollut tyytyväinen pelin virtaukseen.

Toisen erän lopussa Pelicans suli kuitenkin täysin: Tappara iski peräti kolme maalia aikavälillä 36.55-39.45 ja peli ratkesi siihen.

Päätöserässä Tappara osui vielä kertaalleen ja loppu meni pelailuksi. Myös maalivahti Patrik Bartosakille riitti ja hänet vaihdettiin Jasper Patrikaiseen.

Anton Levtchi iski Tapparalle tehot 1+1. Samoihin tehoihin ylsi myös Veli-Matti Savinainen.

– Saimme hyvän startin ja tunnetta oli sopivasti, mutta ei mennyt yli. Saatiin nopeasti maali ja näytettiin pelille suuntaa, Tapparan tähti Kristian Tanus sanoi C Morella.

Toinen erä oli Tapparalta heikoin loppua lukuun ottamatta ja Tapola pyrki pelastamaan tilannetta aikalisällä.

– Tokan erän alku oli aika heikko ja oikeeseen paikkaan otettiin aikalisä. Sen jälkeen parannettiin ja saatiin meille peliä, Tanus sanoi.

Mikä oli valmennuksen viesti aikalisällä?

– Ihan vaan se, että jatketaan sitä omaa hommaa. Meinasi karata vähän mopo käsistä. Hyvin saatiin paikattua, Tanus sanoi.

Tappara johtaa finaalisarjaa nyt 1-0. Mestariksi pääsee neljällä voitolla.

Teksti Ville Hirvonen

Lue myös: HJK teki hurjan tuloksen – toteuttaa epäonnistuneen Hjallis Harkimon taannoisia visioita

Kommentoi Facebookissa