Tappara välieriin – Lukko selvisi ahdingosta Helsingissä

Tappara voitti CHL:n mestaruuden 2023. (Kuva C MORE)

Tappara varmisti ensimmäisenä joukkueena paikkansa SM-liigan tämän kevään välierissä.

JÄÄKIEKKO Tampereen Tappara saavutti perjantaina SM-liigan välieräpaikan. Tappara voitti KooKoon Kouvolassa pelatussa neljännessä puolivälieräottelussa 3-0 ja paineli jatkoon otteluvoitoin 4-0.

Jori Lehterä oli Tapparan sankari. Hän teki Tapparan avausmaalin sekä viimeisen niitin tyhjiin. Marcus Davidsson teki Tapparan toisen maalin toisessa erässä. Lehterän avausmaali jäi kuitenkin ottelun voittomaaliksi.

Tappara on ollut melkoinen dynastia viime vuodet suomalaisessa jääkiekossa. Välieräpaikka on joukkueelle jo kymmenes peräjälkeen.

Rauman Lukko pystyi venyttämään SM-liigan puolivälieräsarjan ratkaisua perjantaina Helsingissä. Lukko voitti HIFK:n ensimmäisessä jatkoerässä 2-1-lukemin.

Ratkaisu syntyi ajassa 70.24. Lukko pääsi iskemään terävästi vastaan ja Julius Mattila laittoi kiekon reppuun.

Lukko pelasi kenties sarjan parhaan pelinsä ja sai HIFK:n ajoittain siltaan. HIFK:llakin oli kuitenkin hyvät vaiheensa ja se sai hyviä tilanteita jatkoerässä katkaista sarja, mutta ei siihen pystynyt.

Sarja jatkuu heti lauantaina. Silloin pelataan Raumalla.

Lahden Pelicans on enää vain yhden voiton päässä SM-liigan välieristä. Se kaatoi KalPan puolivälieräsarjan viidennessä ottelussa 3-1. Näin ollen Pelicans johtaa ottelusarjaa 3-2 ja on hyvin lähellä välieriä.

Ottelussa sattui ja tapahtui, kun peräti kaksi pelaajaa ajettiin ottelusta ulos. Aleksi Klemetti lähti isoista ovista pihalle jo avauserässä ja Andreas Okany koki saman kohtalon toisessa erässä.

Pelicans lateli KalPalle tylyjä kuitteja ja teki ottelussa kaikki maalinsa ylivoimalla. Lars Bryggman osui kahdesti ja Lukas Jasek kerran.

Tampereen Ilves kesti perjantai-iltana Porin hurmoksen ja painoi Ässät jo pahasti siltaan SM-liigan puolivälieräsarjassa. Ilves voitti perjantain ottelun 4-1-lukemin ja johtaa puolivälieräsarjaa 3-1.

Ilveksen Jarno Koskiranta oli joukkueensa suurin hahmo. Hän kuritti Ässiä tehoilla 2+1.

Välieräpaikka on Ilvekselle katkolla seuraavassa ottelussa sunnuntaina.

Teksti Ville Hirvonen ja Otto Palojärvi

Lue myös: Venäjällä ei asiaa jääkiekon MM-kisoihin 2024

Kommentoi Facebookissa