Uhri houkuteltiin kerrostalon pihaan – kuusi henkilöä järjesti väkivaltaisen väijytyksen

Ampujan mukaan tarkoitus oli vain uhkailla miestä, tai korkeintaan pahoinpidellä. (Kuvituskuva Fotolia)

Miestä päähän ampunut tuomittiin tapon yrityksestä neljäksi vuodeksi vankeuteen.

TAPON YRITYS Muutaman vuoden päälle 20-vuotias mies on saanut neljän vuoden vankeusrangaistuksen tapon yrityksestä. Hän ampui toista miestä kohti kaksi laukausta. Toinen luoti osui päähän. Uhri kuitenkin selvisi hengissä.

Kahakka sattui Tampereen Tesomalla viime vuoden marraskuussa. Motiivipuolelta löytyy muun muassa mustasukkaisuutta, sekä riitaa erään henkilön asuntoon tehdystä murtokeikasta.

Viiden miehen ja yhden naisen seurue lähti naisen autolla selvittelemään asioita erään miehen luokse. Kyseinen henkilö houkuteltiin kerrostalon pihaan ja siellä hänelle järjestettiin väijytys. Neljä miestä piiloutui kerrostalon pihaan. Yksi mies ja nainen lähestyivät uhria toisesta suunnasta.

Pihassa miestä ammuttiin kaksi kertaa käsiaseella ja häntä puukotettiin eri puolille kehoa. Kun mies makasi maassa, häntä potkittiin päähän. Yksi laukaus osui miehen päähän, mutta ei kuolettavasti. Ampuja väitti ampuneensa ilmaan. Hänen mukaansa tarkoitus oli vain uhkailla miestä, tai korkeintaan pahoinpidellä.

Kuuden hengen seurue poistui paikalta samalla autolla, jolla oli tullutkin. Uhri pääsi asuntoonsa, missä ollut nainen soitti paikalle apua. Poliisi sai tekijät nopeasti kiinni.

Ampuja, 23-vuotias mies, tuomittiin tapon yrityksestä neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Lisäksi tuomio tuli ampuma-aserikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Kaksi saman ikäluokan miestä tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä kahden vuoden vankeusrangaistuksiin. Yksi mies ja nainen tuomittiin vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen avunannosta törkeään pahoinpitelyyn. Yksi mies sai samasta teosta kuukauden enemmän. Hänellä oli edellisen tuomion jäännösrangaistusta jäljellä vielä vajaat kaksi vuotta.

Vastaajat määrättiin maksamaan uhrilleen erilaisia korvauksia 12 500 euroa.

Lue myös: Miehelle järjestettiin kavala väijytys kerrostalon pihalla – kuudelle syyte tapon yrityksestä

Kommentoi Facebookissa