JÄÄKIEKKO Voittoputkeen syttynyt Tappara kaatoi lauantaina SM-liigassa Helsingissä HIFK:n 4-3-lukemin. Tappara on sarjassa toisena enää kolmen pisteen päässä Kärpistä, joka voitti lauantaina Ässät rankkarikisan päätteeksi 6-5 tasoitettuaan pelin kolmannen erän lopussa.
Tappara sai HIFK-otteluun loistavan alun, kun konkarihyökkääjä Kristian Kuusela teki avausmaalin jo 18 sekunnin pelin jälkeen. Avauserän jälkeen Tappara johti tylysti 3-0.
Joukkueet lähtivät lauantain otteluun hyvin erilaisista lähtökohdista. HIFK ei ollut pelannut koko viikon aikana, Tapparalle peli oli puolestaan jo kolmas tähän viikkoon.
– Lähtökohdat olivat tietysti sillä tavalla haastavat, että me olimme pelanneet eilen ja IFK ei taas ollut pelannut pitkään aikaan. Se oli kuitenkin meidän onni ja saatiin hyvä alku. Loppua kohden peli sitten tasoittui ja IFK pääsi peliin mukaan, mutta kokonaisuutena ihan jämäkkä esitys meiltä, Kuusela summasi.
Kuuselan ohella kovaa tulosta tekevä ketjukaveri Jere Karjalainen kuului Tapparan sankareihin. Kuusela itse värkkäsi jo ensimmäiseen erään tehot 2+1 ja toisessa erässä Jere Karjalainen nakutti kaksi maalia. Karjalainen antoi pelin jälkeen tunnustusta Kristian Kuuselalle tehoistaan, Kuusela taas itse kehui koko Jarkko Malisen johtamaa vitjaa.
– Kokonaisuutena olemme parantaneet koko ajan, kun meidät laitettiin yhteen. Löydämme nyt koko ajan paremmin toisiamme. Hyvä, että saadaan tulosta. Se on kuitenkin meidän hommaa. Kaikki pelaa tällä hetkellä ihan hyvin, Kuusela kehui ketjuaan.
Tapparan vierasreissu Helsinkiin oli kaksijakoinen. Alussa Tappara vei ja IFK laahasi perässä, mutta osat vaihtuivat ottelun loppua kohden. Karjalainen puhui pelin jälkeen väsymisestä, mutta Kuusela, 36, ei laittanut lopun ”kilpikonnaa” väsymyksen piikkiin.
– Ei se nyt mitään väsymystä ollut, se ei ole koskaan mikään syy. Monta kertaa se menee niin, että kun kaveri ajaa takaa ja laittaa kaiken likoon ja itse yrität suojella johtoa, niin se menee vähän seisomiseksi. Kolme pinnaa on kuitenkin ainoa asia, mikä merkitsee, Kuusela linjasi.
Tappara voitti viikon kaikki kolme peliään. Se keräsi voitoistaan täydet yhdeksän pistettä.
Ilves jatkaa kolmantena murskattuaan Pelicansin peräti 8-2. Neljäntenä oleva KooKoo löi Turussa TPS:n 4-3 ottaen jo seitsemännen perättäisen voittonsa. Ilves on jäänyt Kärpistä yhdeksän ja KooKoo 11 pistettä.
Sarjajumbo vaihtui lauantaina. Jukurit murjoi Sportin jumbofinaalissa 4-0 pudottaen Sportin jälkeen peränpitäjäksi.
Jyväskylässä KalPa voitti JYPin 4-1. Lappeenrannassa SaiPa taipui Lukolle 1-4. Voitollaan Lukko nousi viidenneksi ja KalPa vahvisti asemiaan yhdeksännellä tilalla.
Teksti Ville Hirvonen ja Otto Palojärvi
Lue myös: Sarjakärki Kärpät vaikeuksissa? – Tappara kirii kannoilla
Kommentoi Facebookissa