LEMMIKKI Kuusivuotias Taru on uljas sekoitus kolmea eri koirarotua. Ulkonäössä on hieno yhdistelmä saksanpaimenkoiraa, alaskanmalamuuttia sekä lapinkoiraa. Myös luonne on näiden kolmen jalosukuisen rodun konstailematon yhdistelmä.
Samaa voi sanoa myös Tarun herkkyydestä sekä matkan varrella esiin tulleesta älykkyydestä. Taru ei ole aivan tavallinen koira, sillä ilman neuvokasta koiraneitiä Oulun seudulla asuva Elsa Pennanen ei olisi enää kertomassa tätä tositarinaa.
– Tarun ansiosta olen saanut jälleen kovaa maata jalkojeni alle. Rakkaan karvatassuni ansiosta huolien verkko on puolet kevyempi. Olen selättänyt syvän masennuksen, päässyt irti lääkeriippuvaisuudesta ja pullon korkkikin on nyt tiukasti omilla kierteillään, Elsa taustoittaa kiitollisena.
Taru on syntynyt maalla, kahdeksan pennun pesueeseen. Kahdeksikon äiti oli rodultaan jalomielinen ja sekarotuinen, mutta isästä ei ollut ihan varmaa tietoa. Epäilyksen tassu osoitti kuitenkin naapuritilalta kotoisin olevaan Eino-koiraan.
Erottamattomat
Samaan aikaan, kun Taru ja hänen sisaruksensa varttuivat maaseudun rauhassa, niin toisaalla podettiin suurta koiravauvakuumetta. Käsityöalan yrittäjänä toiminut Elsa oli jo pitkään haaveillut omasta koirasta.
– Olen aina tykännyt eläimistä, mutta pitkät työpäivät jarruttivat kuitenkin koiran hankkimista. Periaatteenani on aina ollut, että lemmikki on perheenjäsen ja sille täytyy olla myös aikaa.
Vuoden 2011 alkukeväästä kohtalo puuttui Elsan elämän kulkuun.
– Pitkään kipuillut parisuhde tuli päätökseensä. Ja samalla kun puoliso vei viimeisen muuttokuorman, tein elämässäni myös muita järjestelyjä. Päätin hankkia koiran ja kouluttaa siitä itselleni hyvän lenkki-, kala- ja työkaverin.
Kului vain muutama päivä, kun lemmikkieläinkaupan tyhjentänyt Elsa oli matkalla maataloon, jossa tulijaa odotti iloinen ja eläväinen koiravauva.
– Rakastuin ensisilmäyksellä tähän pieneen tyttöön. Nostin luovutusikäisen palleron syliini ja esittelin itseni. Taruksi nimeämäni koiravauva painoi kostean kuononsa poskeani vasten, lipaisi ja nukahti. Siitä hetkestä lähtien olemme olleet erottamattomat, Elsa kuvailee liikuttuneena.
Ihana riivinrauta
Pennasen perheen tytöt, Elsa ja Taru tottuivat toisiinsa ja toistensa tavoille nopeasti. Kaksikko oppi tekemään kaiken yhdessä. Siellä missä oli mamma, siellä oli myös Taru ja päinvastoin.
– Koiraneidin ansiosta en ehtinyt liiemmälti murehtia edes karikolle ajelehtinutta parisuhdetta. Taru oli nimittäin jo pentuna niin määrätietoinen ja huomionhakuinen, ettei siinä ehtinyt paljon omia murheita miettiä, Elsa kertoo.
Vaikka ihanaksi riivinraudaksi luonnehdittu Taru ei tassutellutkaan ihan perinteisiä koiran jälkiä, niin maalla varttunut koiraneiti oli monessa asiassa suuri luonnonlahjakkuus. Taru päätti itse asioiden tärkeysjärjestyksen.
– Käytiin me pari kertaa koirakoulussakin, mutta tämän tytön kohdalla kyseessä oli puhdasta ajanhukkaa. Taru istui nimittäin kummallakin kerralla autossa ja söi keksejä. Ei siinä auttanut lepertelyt eikä herkkunappulat. Tyttö pysyi päätöksessään, pisti pepun kenttään ja jämähti autoon, Elsa paljastaa naureskellen.
Turkki kostui kyyneleistä
Vaikka Tarun opiskelu koirakoulussa päättyi jo esittelykierroksella, niin korkeimmat arvosanat koiraneiti on saavuttanut kuitenkin elämänkoulussa.
– Ilman Tarua en olisi tässä. Koiraneiti on pelastanut minut lukuisia kertoja varmalta kuolemalta, Elsa huokaa hiljaisena.
Vaikeat vuodet saivat alkunsa vuoden 2012 syksyllä, kun kovaan työtahtiin tottunut Elsa sai keuhkoveritulpan. Pitkä sairausloma rokotti luonnollisesti pienyrittäjän lompakkoa, joten kierre oli valmis. Tekemättömät työt ja kerääntyneet laskut ajoivat Elsan talousahdinkoon, jota seurasi syvä masennus ja reipas alkoholin käyttö.
– Olin pohjalla, mutta Taru piti minut kuitenkin pinnalla. Muistan edelleen ne hetket, kun makasin peiton alla ja itkin. Koiraneiti kaivautui viereeni, katsoi silmiin ja kietoi tassun ympärilleni. Sillä hetkellä tunsin olevani turvassa ja rauhoituin, Elsa muistelee.
Vastaavanlaiset tilanteet jatkuivat kuukaudesta toiseen. Elsa kertoo jopa tapauksista, kun hän yritti itsemurhaa.
– Ensimmäisellä kerralla aloin viillellä itseäni. Taru aisti vaaran ja ryhtyi ulisten raapimaan veistä kädestäni. Vaikka sekaisin olinkin, näin tytön silmistä suuren hädän ja keskeytin aikeeni.
Toisella kerralla Elsa yritti itsemurhaa viinalla ja lääkkeillä.
– Raivokkaasti haukkunut Taru kaatoi viinapullon ja pyyhkäisi auki olleen lääkepurkin tassullaan pitkin lattiaa. Kaaoksen keskellä tajusin, etten voi tehdä itselleni mitään. Minulla on koira, joka tarvitsee minua, Elsa kertaa hiljaisena.
Hoitajasta tuli hoidettava
Neljä pitkää vuotta kestänyt alamäki on Pennasen perheessä hiljalleen loiventunut. Elsa on selättänyt syvimmän masennusvaiheen ja kuntoutunut takaisin myös työelämään. Alkoholikin on vaihtunut marjamehuun.
– Kiitos tästä kaikesta kuuluu Tarulle. Tyttö pysyi rinnallani myös sellaisina hetkinä, kun elämä moukaroi tosissaan vastaan. Taru oli aina valmiina lohduttamaan. Tämän tytön turkki on eräänkin kerran kastunut murheen kyyneleistä, Elsa sanoo ja silittää parasta ystäväänsä.
Elämä Pennasen tyttöjen perheessä on kaikesta huolimatta hyvin, vaikka muutama kuukausi sitten onnen ympärille laskeutui tumma verho. Tarulla todettiin parantumaton pannustauti, joka johtaa pahimmillaan sokeuteen.
– Kyseessä on immuunihäiriö, jossa silmän verisuoni kasvaa sidekalvolle. Tarulla on myös alkava harmaakaihi, joten olen valmistautunut siihen, että tyttö tulee ajan myötä sokeutumaan, Elsa huokaa murheellisena.
Tarun sairaus on hitsannut kaksikkoa entisestään yhteen.
– Roolit ovat vaihtuneet. On täysin selvää, että nyt on minun vuoroni hoitaa ja pitää huolta koirastani. Teen kaikkeni, että Taru on onnellinen ja tuntee olonsa turvalliseksi. Ja kun tilanne niin vaatii, koti ja ympäristö muutetaan Tarun tarpeet huomioon ottaen, Elsa lupaa.
Kommentoi Facebookissa