Tässäkö Suomen seuraava F1-kuski? – Tuukka Taposelle Ferrarin akatemiasopimus

Tuukka Taponen ajaa F4-testiä Monzassa. (Kuva Manuela Nicoletti Photo)

Ferrari on pestannut akatemiaohjelmaansa 16-vuotiaan suomalaisajajan Tuukka Taposen. Vastaavaan ohjelmaan ovat aiemmin päässeet nykyisistä F1-tähdistä Charles Leclerc ja Sergio Perez.

FORMULA 1 Ferrari vahvisti tiistaina pestanneensa 16-vuotiaan suomalaisajajan Tuukka Taposen akatemiakuljettajakseen. Kartingissa 2021 maailmanmestaruuden voittanut ja myös kaksi kartingin MM-hopeaa saavuttanut Lohjalta kotoisin oleva nuorukainen tekee suomalaista historiaa olemalla Ferrarin akatemian FDA:n ensimmäinen suomalaiskuski.

Formula ykkösiin Taposella on vielä pitkä matka, mutta sopimusta Ferrarin kanssa voi silti pitää merkittävänä. Nykypäivänä lupaavia kuskeja pestataan akatemioihin yhä nuorempina ja esimerkiksi Ferrarille kelpaavat vain kartingin superlahjakkuudet.

Taposta rohkaisee fakta, että Ferrarin aiemmista akatemiakuskeista tänä vuonna Formula ykkösissä ovat ajaneet Charles Leclerc, Sergio Perez ja Mick Schumacher. Leclerc ja Perez taistelevat ensi viikonloppuna F1-kauden päätöskilpailussa Abu Dhabissa MM-hopeasta.

Ensi vuonna Taposen on määrä ajaa kilpaa Formula 4 -luokassa. Hän on ajanut jo kymmeniä päiviä F4-testejä ympäri Eurooppaa eri huipputallien kalustolla. Reilu viikko sitten ajetuissa Monzan testeissä Taponen oli Prema-tallin autolla viides ja kolmas vajaan 30 kuljettajan joukosta.

Taposen perässä on ollut monet F4-luokan huipputallit ja käytännössä hän voi valita työpaikkansa. Tiimipäätös tullaan julkaisemaan pian. Kausi alkaa jo tammikuussa Aasian UAE F4-talvisarjalla, joka ajetaan Abu Dhabin, Dubain ja Kuwaitin radoilla. Kesällä Taposella on edessään Italian F4-sarja ja mahdollisesti valikoituja Saksan F4-sarjan kilpailuja.

– Ferrari Driver Academy -valinta tarkoittaa käytännössä sitä, että talvella on todennäköisesti edessä muutto Maranelloon. Valinta tuo mukanaan alan parhaat tekijät taustalle ja pääsen kehittämään itseäni joka osa-alueella. Pääsen tutustumaan ja oppimaan myös muilta FDA-kuljettajilta sekä tutustumaan ja työskentelemään askel askeleelta lähemmin myös osana Ferrarin Formula 1-perhettä, Taponen kommentoi tiedotteessaan.

– Ferrari on yksi maailman vahvimmista brändeistä, joten on kunnia asia pitää heidän logoaan rinnassa. Totta kai he tukevat myös taloudellisesti tätä projektia, mutta kaikki tuo edellä mainittu on lopulta sitä, mitä ei voi edes rahalla ostaa. Tässä on myös suomalaisilla yrityksillä hyvä sauma lähteä mukaan kirjoittamaan seuraavaa menestystarinaa, joka toivottavasti päättyy Formula1 -uraan ja lopulta F1-maailmanmestaruuteen, Taponen jatkaa.

Taposesta tulee kolmas suomalaisajaja, joka on saanut kantaa Ferrarin logoa rinnassaan. Aiemmin moiseen ovat yltäneet Mika Salo ja Kimi Räikkönen.

Salo ajoi Ferrarilla Formula ykkösissä 1999. Räikkönen kilpaili Ferrarilla 2007-2009 sekä 2014-2018 voittaen 2007 maailmanmestaruuden.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Valtteri Bottaksen korvanneelle George Russellille ensimmäinen F1-voitto

Kommentoi Facebookissa