TURVALLISUUS Yksi palovaroitin ei aina vielä riitä kodin- ja hengenpelastajaksi. Noin 15 prosentissa suomalaistaloja palovaroittimia onkin asuinneliöihin nähden liian vähän, selviää Ifin lähes 15 000 kotivakuutusasiakkaan omakotitaloon tehdystä Kunnon koti -talotarkastuksesta.
Suomalaiset mieltävät kuitenkin hyvin palovaroittimen tärkeyden. Talotarkastuksissa selvisi, että vaikka suomalaistaloista palovaroitin yleensä löytyykin, on niitä osassa asuntoja liian vähän.
– Lain mukaan jokaisessa kodissa tulee olla 60 neliötä kohden vähintään yksi palovaroitin – olipa kyseessä sitten kerros-, rivi- tai omakotitalo. Esimerkiksi 150 neliön asunnossa palovaroittimia pitää olla jo vähintään kolme, sanoo Ifin omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Laura Utunen.
Utusen mukaan isoissa asunnoissa palovaroittimia kannattaa sijoittaa keittiön lisäksi makuuhuoneisiin ja portaikkojen yläpuolelle. Palovaroittimia tulee myös testata säännöllisesti hälytysnappia painamalla ja joskus vaikkapa puhaltamalla kynttilä sammuksiin palovaroittimen alla ja katsomalla, reagoiko palovaroitin siihen osuvaan savuun.
Palovaroitin kannattaa hankkia myös esimerkiksi varastoon, jossa on pakastimia, työ- tai harrastusvälineiden akkuja latauksessa tai muita sähkölaitteita. Jos varasto on talon kyljessä kiinni, tulipalo voi levitä helposti myös taloon.
Talotarkastusten mukaan suomalaisilla on parannettavaa myös häkävaroittimien osalta. Se uupuu joka neljännestä talosta, jossa on tulisija eli takka, leivinuuni tai puulla lämmitettävä sauna.
– Häkävaroitin on palovaroitinta selvästi heikommin tunnettu. Se on silti yhtä tärkeä kuin palovaroitin, vaikkei laki siitä määrää, Utunen kertoo.
Häkä on hajuton, mauton, väritön ja tappava kaasu, joka aiheuttaa Suomessa vuosittain useita häkämyrkytyskuolemia. Häkämyrkytyksen voi saada esimerkiksi silloin, kun puilla lämmittäessä takan tai uunin pellit laitetaan liian aikaisin kiinni.
– Näissä tilanteissa vain häkävaroitin osaa varoittaa ilmassa olevasta häkäkaasusta, sillä ihmisen nenä ei häkää haista, Utunen sanoo.
Markkinoilta löytyy myös palo- ja häkävaroittimen yhdistelmiä. Kahta erillistä varoitinta ei siis ole välttämättä tarpeellista hankkia.
Kunnon koti -talotarkastuksessa rakennusalan ammattilainen käy läpi omakotitalon kunnon, rakenteet, rakennuksen tekniikkaa sekä antaa arjen turvallisuusvinkkejä. Tarkastukset toteuttaa Ifin yhteistyökumppani Anticimex Oy.
Lue myös: Sähkölaitteista alkaneita paloja yli 2500 vuodessa – yleisin syy lieden huolimaton käyttö
Kommentoi Facebookissa