Täyden potin Ott Tänak toi Jyväskylään virolaisjuhlat – Esapekka Lapille todella tärkeä onnistuminen

Ott Tänak kaasuttelee Jyväskylässä.

Ott Tänak kaasuttelee Jyväskylässä (Kuva AKK Sports/ Taneli Niinimäki)

Ott Tänak ajoi Jyväskylässä suvereeniin voittoon.

RALLI Jyväskylän MM-rallin suursuosikki Ott Tänak ei pettänyt odotuksia. Hän lunasti odotukset ajamalla Jyväskylässä suvereeniin voittoon.

Tommi Mäkisen johtaman Toyota-tallin virolaisässä kasvatti MM-johtoaan takomalla voito 25,6 sekunnin erolla toiseksi ajaneeseen Citroenin Esapekka Lappiin.

Lapin tavoin upeasti podiumille palannut Tänakin tallikaveri Jari-Matti Latvala totteli tallimääräyksiä varmistelun suhteen ja ajoi Toyotalle ison kasan tärkeitä valmistajien pisteitä. Kolmanneksi päätynyt Latvala jäi Tänakista 33,2 sekuntia.

Kärjen osalta kisan alussa huipputasaisissa merkeissä edenneen rallin ratkaisu nähtiin käytännössä jo ennen lauantain päivähuoltoa, kun Latvala ja hänen tallikaverinsa Kris Meeke olivat osuneet samaan kiveen Kakariston erikoiskokeella.

Tänak kasvatti siinä vaiheessa johtomarginaalinsa sellaisille sekuntiluvuille, joita ei enää ajamalla ollut mitään mahdollisuutta tavoittaa. Lappikin oli jäänyt Tänakista jo selvästi.

Toisen peräkkäisen voittonsa Jyväskylässä ajanut Tänak teki todellista täysosumatyötä, sillä hän oli ykkönen myös kisan Ruuhimäessä päättäneellä Power Stage -erikoiskokeella. Tänak poimi täyden 30 pisteen potin Keski-Suomesta.

– Hyvä fiilis! Tämä oli iso viikonvaihde, iloitsi kauden neljännen ja uransa kymmenennen MM-osakilpailuvoiton saavuttanut Tänak.

Tänakilla on koossa yhdeksän osakilpailun jälkeen 180 pistettä. Sarjassa toisena oleva, Suomen kisassa viidenneksi päätynyt Citroen Sebastien Ogier on jäänyt Tänakista 22 pistettä.

Lapille kakkossija maistui vähintäänkin voitolta.

– Olen todella tyytyväinen tiimin puolesta. He ansaitsevat tämän. En ole pystynyt tuomaan heille tulosta. Nyt toin sen.

Latvalalle podium-sijoitus oli tämän kauden ensimmäinen. Latvala oli kivunnut tätä ennen viimeksi palkintokorokkeelle vuonna 2018 Australiassa.

– Todella tärkeä sijoitus. Minulla on ollut paljon paineita. Ja kun ajat kovien paineiden alla, niin voit tehdä pieniä virheitä, Latvala tilitti tuntojaan.

M-Sportin Fordilla kilpaileva Teemu Suninen joutui tyytymään kahdeksanteen sijaan. Eroa kärkeen kertyi lukemat 2.33,8.

Kotiyleisöä huudattanut Kalle Rovanperä oli odotetun ylivoimainen WRC2 Pro -luokassa. Rovanperä ajoi Skodalla yli neljän minuutin luokkavoiton ja sijoittui rallin yleiskilpailussakin yhdeksänneksi napaten kaksi MM-pistettä.

MM-sarja jatkuu vajaan kolmen viikon kuluttua Saksassa. Sen jälkeen syksyllä ajetaan vielä Turkin, Walesin, Katalonian ja Australian MM-rallit.

Teksti Kari Aho ja Otto Palojärvi

Lue myös: Poliisi nappasi MM-rallin yhteydessä kaksi ulkomaista ”rallikuskia” – henkilöauto naamioitiin ralliautoksi

 

Suomen MM-rallin lopputulokset:

1. Ott Tänak Toyota 2.30.40,3
2. Esapekka Lappi Citroen + 25,6
3. Jari-Matti Latvala Toyota + 33,2
4. Andreas Mikkelsen Hyundai + 53,4
5. Sebastien Ogier Citroen + 56,1
6. Thierry Neuville Hyundai + 1.32,4
7. Craig Breen Hyundai + 1.38,2
8. Teemu Suninen Ford + 2.33,8
9. Kalle Rovanperä Skoda + 7.54,1
10. Nikolai Grjazin Skoda + 10.28,7

Kommentoi Facebookissa