RÄJÄHDYS Helsingin kaupunginteatterin sprinklerikeskuksessa tapahtui 29.6.2020 noin kello 12 räjähdys, jossa loukkaantui yksi henkilö. Poliisi tutkii tapausta ja on suorittanut tapahtumapaikalla teknisiä tutkintatoimenpiteitä.
‒ Kyseessä on työtapaturma. Räjähdyksessä loukkaantunut mies vietiin sairaalahoitoon. Hän oli sprinklerihuoneessa tekemässä huoltotöitä, kun räjähdys tapahtui, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Jukkapekka Risu Helsingin poliisilaitokselta.
Poliisi on tarkastanut koko rakennuksen, eikä ole löytynyt mitään sellaista, jonka vuoksi räjähdystä olisi syytä epäillä tahallaan aiheutetuksi.
– Tämänhetkisten tietojen perusteella epäillään, että räjähdyksen aiheutti kuivista sinkkiputkista pieneen tilaan muodostunut kaasu. Jatkamme tutkintaa muun muassa räjähdyksen syyn varmistamiseksi, Risu jatkaa.
Sprinklerikeskus, jossa räjähdys tapahtui, on suljettu betoninen tila maan alla. Aineelliset vahingot rajoittuivat rappukäytävään, jossa sprinklerikeskus sijaitsee.
Kommentoi Facebookissa