JALKAPALLO Teemu Pukki onnistui maalinteossa Englannin kakkossarjan The Championshipin tapaninpäivän kierroksella. Pukin maali jäi kuitenkin laihaksi lohduksi Norwichille, kun Luton voitti ottelun lopussa syntyneellä maalilla 2-1.
Pukki teki Norwichin ainoaksi jääneen maalin 70. minuutilla. Maali oli Pukille kauden kahdeksas.
Hieman myöhemmin Pukkia rikottiin Lutonin rangaistusalueen tuntumassa ja Lutonin Gabriel Oshoelle näytettiin toista keltaista korttia eli ulosajoa. Norwich ei kuitenkaan onnistunut käyttämään miesylivoimaansa hyväkseen, vaan Luton onnistui sittenkin tekemään voittomaalin
Tappio merkitsi, että Norwichin ero suoraan nousuun kasvoi jo 12 pisteeseen. Norwich on sarjassa viidentenä, muta sijalla 16 oleva Reading on vain kolmen pisteen päässä. Peräti 12 joukkuetta mahtuu kolmen pisteen sisään.
Norwichin managerin Dean Smithin asema joukkueen peräsimessä tukaloitui entisestään. Neljästä viime ottelustaan Norwich on voittanut vain yhden.
– Ymmärrän fanien turhautumisen ja heidän vihansa, mutta jalkapallossa on pienet marginaalit, ja se ratkaisi tänään. On aina vaikeaa, jos fanit ovat kääntäneet selkänsä, sillä heitä on vaikea saada takaisin, mutta jatkan yrittämistä. Tämä on työtäni ja aion jatkaa sitä, Smith totesi ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa.
Suomen maajoukkuepelaajista Championshipissa tapaninpäivänä onnistui maalinteossa Pukin lisäksi Marcus Forss, jonka edustama Middlesbrough voitti kotonaan Wiganin. Forss teki ottelun avausmaalin 26. minuutilla.
Middlesbrough on sarjataulukossa sijalla 10. Pukin edustama Norwich on vain kaksi pistettä edellä.
Suomalaista maalintekotaitoa todistettiin myös Italian kakkossarjassa Serie B:ssä. Joel Pohjanpalo viimeisteli Venezialle kauden seitsemännen maalinsa heti joulutauon jälkeen.
Vierasjoukkue Parma johti ottelua jo 2-0, kunnes Pohjanpalo astui näkyvästi esiin. Pohjanpalo iski kavennuksen ottelun 70. minuutilla. Ottelu päättyi 2-2 -tasapeliin.
Veneziaan viime elokuussa siirtyneellä Pohjanpalolla on nyt koossa seitsemän maalia 18 ottelussa. Venezian tilanne ei tosin ole kehuttava joukkueen ollessa sarjataulukossa sijalla 17.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Aivan erilainen projekti kuin Qatarissa – täällä pelataan seuraava jalkapallon MM-turnaus
Kommentoi Facebookissa