Teemu Pukki Huuhkajien EM-kisapaikasta – ”Kyyneleet tuli silmiin, niin iso unelma meille kaikille”

Teemu Pukki laukoo Norwichin lisäksi maaleja Suomen maajoukkueessa.

Teemu Pukki laukoo Norwichin lisäksi maaleja Suomen maajoukkueessa. (Kuva AOP)

Teemu Pukki teki kaksi maalia Huuhkajien voittaessa Liechtensteinin 3-0 ja varmistaessa EM-kisapaikkansa. EM-karsinnoissa Pukki on tehnyt yhdeksässä ottelussa yhdeksän maalia.

JALKAPALLO Teemu Pukki teki kaksi maalia Huuhkajien voittaessa Liechtensteinin 3-0 ja varmistaen samalla EM-kisapaikkansa. Sukupolvien unelmasta tuli totta.

Avausmaalin viimeisteli Jasse Tuominen. Pukkia ei haitannut ollenkaan, että kisapaikan ratkaissut maali ei tullut hänelle itselleen.

– Jassen eka maaottelumaali ei olisi voinut tulla parempaan paikkaan kuin tuo maali tuli. Tää on kaikkien unelma ollut niin pitkään. Nyt vihdoin saatiin tehtyä se. Nyt ollaan kisoissa. Ei ole parempaa fiilistä.

Pukki viimeisteli toisen maalin rangaistuspotkusta. Kolmannen maalin hän viimeisteli Liechtensteinin maalivahdin torjumasta paluupallosta. Sen jälkeen Pukki uskoi, että Suomi kisoissa.

– Se oli se 3-0. Silloin tajusin, että ollaan kisoissa. Tosi tyhjä olo ja samalla hetkellä niin onnellinen. Kyyneleet tuli silmiin. Tää on ollut niin iso unelma meille kaikille. On ollut uralla vaikeampia hetkiä maajoukkueessa niin tää on semmoinen palkinto, Pukki hehkutti.

Viime maanantaina lehdistötilaisuudessa Pukki lupasi, että kisapaikka kyllä otetaan ja että Liechtenstein voitetaan. Hän osoittautui sanojensa mittaiseksi mieheksi,

– Kyllä me päätettiin, ettei enää anneta Bosnialle tai Armenialle tsäänssiä. Tämmöinen mahdollisuus kotona on pelata perjantai-iltana. Ei ollut parempaa paikkaa ratkaista sitä kuin täällä. Lupasin vielä sen Suomen kansalle, niin pitihän se hoitaa, Pukki hehkutti.

Vaimonkin tsemppiviesti auttoi.

– Sain tänään aika kivan viestin vaimolta, joka antoi lisäbuustia tähän peliin. Se oli semmoinen tsemppiviesti. Muistutti, kuinka hyvä olen ja miten on mennyt viime aikoina. Sen jälkeen oli hyvä lähteä peliin, Pukki paljasti.

Pelin päätyttyä kansa juoksi kentälle. Pukki oli jäädä fanien jalkoihin.

– Yritin päästä nopeasti pois. Kiva juttuhan se oli. Ne ovat ansainneet tän juhlan. Näki, kuinka ihmiset itki ja kuinka tärkeää tämä oli faneille. Aika nopeasti kuitenkin juoksin piiloon, että pääsin turvallisesti koppiin, Pukki sanoi.

Pukuhuoneessa Huuhkajat omisti kisapaikan pitkäaikaiselle huoltajalleen Gunnar Yliharjulle, joka oli toivonut sitä 80-vuotislahjaksi.

Gunu oli meidän kunniavieraana siellä. Jokainen pelaaja on ollut Gunun huollettavana ja itsekin olin pitkään sen kanssa. Aika mahtava juttu myös Gunulle, Pukki kertoi.

Huuhkajat ei voittanut vuonna 2016 yhtään ottelua. Lyhyessä ajassa joukkue kasvoi menestyjäksi, joka saavutti sen kuuluisan ”sukupolvien unelman”.

– On epätodellinen fiilis todellakin. Tosi vaikeaa kuvailla tällä hetkellä, mitä päässä liikkuu. Kolme vuotta sitten ei voitettu koko vuotena yhtään peliä. Miten me ollaan sieltä noustu ja ollaan kisoissa, niin on se aika uskomaton juttu, Pukki sanoi.

Pukki on tehnyt EM-karsinnoissa yhdeksän maalia ja taistelee maalikuninkuudesta Harry Kanen ja Cristiano Ronaldon kanssa. Kreikka-pelissä maanantaina Ateenassa tarvittaisiin kolme maalia.

Pukki ei ajattele koko asiaa, eikä halunnut ajatella seuraavaa matsia.

– Tällä hetkellä ei kiinnosta pätkääkään. Se on sitten huomisen juttuja. Nautitaan tästä, mitä me saavutettiin. Sitten katotaan, mitä Rive (valmentaja Markku Kanerva) päättää, Pukki totesi.

Haastattelu Otto Palojärvi, Helsinki

Lue myös: Huuhkajat jalkapallon EM-kisoihin! – ”Mä olen ihan sanaton”

Kommentoi Facebookissa