JALKAPALLO Valioliigan jumbojoukkue Norwich City sai lauantaina vieraakseen kärkijoukkue Liverpoolin. Sarjataulukossa joukkueiden välillä on eroa hämmästyttävät 58 pistettä, joten siihen nähden Norwich voi pitää 0-1 -tappiotaan kunniakkaana.
Norwichin Teemu Pukilla oli ensimmäisellä puoliajalla loistava paikka viedä Norwich johtoon, mutta Liverpoolin maalivahti Alisson Becker torjui loistavasti. Myös toisella puoliajalla Pukki pääsi laukomaan, mutta jälleen Alisson pelasti.
Liverpoolin voittomaalin viimeisteli 78. minuutilla Sadio Mane. Norwich puolusti ottelussa kunniakkaasti, mutta siitä hyvästä joukkue ei saanut pisteitä.
Liverpool ja Norwich kohtasivat tällä kaudella toisen kerran. Edellisen kohtaamisen Liverpool voitti kotikentällään 4-1. Tällä kaudella Valioliigassa 11 kertaa osunut Pukki teki silloin ensimmäisen Valioliiga-maalinsa.
Liverpool johtaa Valioliigaa 25 pisteen erolla toisena olevaan Manchester Cityyn. Mestaruuteen Liverpoolille riittää 12 viimeisestä ottelustaan neljä voittoa. Joukkueella olisi varaa kahdeksaan tappioon.
Norwichilla on matkaa putoamisviivalle seitsemän pistettä. Lienee aika varmaa, ettei Norwich tule Valioliigassa ensi kaudella pelaamaan.
Bundesliigassa Lukas Hradecky torjui lauantaina Bayer Leverkusenille 3-2 -vierasvoiton Union Berliniä vastaan. Karim Bellarabi teki voittomaalin yliajalla aivan loppuhetkillä.
2. Bundesliigassa Joel Pohjanpalo puski Hamburger SV:lle 1-1 -tasoitusmaalin Hannover 96:n vieraana yliajalla. Pohjanpalolle maali oli HSV:ssä jo toinen.
HSV jatkaa 2. Bundesliigassa toisena ja on kiinni nousussa pääsarjatasolle. Tammikuussa HSV lainasi Pohjanpalon Leverkusenista loppukaudeksi, mutta ensi kaudella Pohjanpalon on jälleen määrä pelata Leverkusenin riveissä.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Lukas Hradecky torjui todella tärkeän voiton – Huuhkajia jäi myös penkille
Kommentoi Facebookissa