URHEILU Tuoreen tutkimuksen mukaan Paavo Nurmi on kaikkien aikojen suurin suomalaisurheilija. Eikä ansiotta, sillä juoksijamestari saavutti kolmissa olympiakisoissa yhdeksän kultamitalia ja kolme hopeamitalia.
Sponsor Insightin tekemä tutkimus toteutettiin huhti-elokuussa. Mielipiteensä antoi 1 475 suomalaista, joista 22 prosenttia piti olympialegendaa Suomen kaikkien aikojen urheilijana. Mäkihyppääjä Matti Nykänen sai 11 prosenttia äänistä, jääkiekkoilija Teemu Selänne 10 prosenttia, juoksija Lasse Virén 7 prosenttia ja hiihtäjä Juha Mieto 3 prosenttia.
Kärkikymmenikköön pääsi vain yksi nainen, maastohiihtäjä Siiri ”Äitee” Rantanen sai äänen kahdelta prosentilta vastaajista. Muut Top 10 -joukkoon nousseet urheilijat olivat ratakelaaja Leo-Pekka Tähti, formulakuljettaja Mika Häkkinen, jalkapalloilija Jari Litmanen ja formulakuski Kimi Räikkönen.
Nuoret eli 18–29-vuotiaat rankkasivat Teemu Selänteen ykkösurheilijaksi. Paavo Nurmi, Matti Nykänen, Kimi Räikkönen ja taitoluistelija Kiira Korpi olivat muut kärkiviisikon edustajat nuorimmissa ikäryhmissä.
Tutkimus toteutettiin online-paneelissa avoimena kysymyksenä, joihin vastaaja sai halutessaan nimetä yhden henkilön, jota pitää kaikkien aikojen suomalaisurheilijana. Tutkimuksen otos vastaa Suomen 18+-väestörakennetta pienoiskoossa iän, sukupuolen ja asuinpaikan osalta.
Kommentoi Facebookissa