Tero Pitkämäeltä odotettu ratkaisu – ura on ohi

Tero Pitkämäki tekee päätöksensä uransa jatkosta syksyllä. Dohan MM-kisat jäävät väliin.

Tero Pitkämäki voitti urallaan seitsemän arvokisamitalia. (Kuva AOP)

Tero Pitkämäki ilmoitti maanantaina lopettavansa uransa.

YLEISURHEILU Keihäänheiton moninkertainen arvokisamitalisti Tero Pitkämäki vahvisti maanantaina lopettavansa aktiiviuransa. Pitkämäki kertoi uransa päättymisestä Kuortaneella pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Pitkämäen päätöstä osattiin odottaa. Tänä vuonna hän ei kilpailut polvivaivan takia lainkaan.

Pitkämäen tukijalan polven eturistiside meni poikki vuoden 2018 kesäkuussa Paavo Nurmen kisoissa Turussa. Polvi operoitiin viime vuoden elokuussa, mutta kuntouttaminen ei tuottanut odotettuja tuloksia.

Pitkämäki kokeili heittokuntoaan ensimmäisen kerran helmikuussa, mutta pian kävi selväksi, että polven katkennut eturistiside ei ollut kuntoutunut siinä määrin, että hän olisi voinut tähdätä tosissaan Dohan MM-kisoihin.

Tero Pitkämäki on Suomen historian menestyneimpiä keihäänheittäjiä. Komealla urallaan hän saavutti peräti seitsemän arvokisamitalia.

Pitkämäki voitti maailmanmestaruuden Osakassa vuonna 2007 tuloksella 90,33. MM-hopeaa hän saavutti Moskovassa 2013 ja MM-pronssia Pekingissä 2015. Viimeisessä MM-finaalissaan Lontoossa 2017 Pitkämäki oli viides.

Olympiakisoissa Pitkämäki ylsi mitaleille Pekingissä 2008 heitettyään pronssia. Lontoon olympiafinaalissa 2012 Pitkämäki oli alkuperäisissä tuloksissa viides, mutta nousi ukrainalaisheittäjän dopingkäryn myötä reilut neljä vuotta myöhemmin neljänneksi.

EM-kisoissa Pitkämäki saavutti hopeaa 2006 Göteborgissa. EM-pronssia hän saavutti 2010 Barcelonassa ja 2014 Zürichissä.

Pitkämäen ennätys on 91,53. Hän heitti tuloksen vuonna 2005 Kuortaneella. Suomen kaikkien aikojen tilastossa Pitkämäki on toisena 93,09 heittäneen Aki Parviaisen jälkeen.

Pitkämäki on urheilutoimittajien äänestyksessä valittu Vuoden urheilijaksi 2007, 2013 ja 2015. Vuonna 2007 Pitkämäki päihitti äänestyksessä Formula ykkösten maailmanmestaruuden voittaneen Kimi Räikkösen.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Dohan MM-kisat ovat ohi – Suomella riitti alisuorittajia

Kommentoi Facebookissa