Terveystaloon yhdistyvät Attendon terveyspalvelut – yhteenlaskettu liikevaihto lähes miljardi euroa

Terveystalossa ja Attendon Suomen Terveyspalveluissa työskentelee yhteensä yli 12 000 henkilöä.

Terveystalossa ja Attendon Suomen Terveyspalveluissa työskentelee yhteensä yli 12 000 henkilöä. (Kuva AOP)

Terveystalo on saanut Attendon Suomen Terveyspalveluiden oston päätökseen.

TALOUS Terveystalo on saanut Attendon Suomen Terveyspalveluiden oston päätökseen ja yhdistetyt toiminnot aloittavat 2.1.2019. Järjestely vahvistaa Terveystalon pörssitiedotteen mukaan yhtiön kilpailukykyä ja kasvumahdollisuuksia etenkin julkisille asiakkaille tuotetuissa palveluissa.

Vuoden 2017 tilinpäätöksen perusteella Terveystalon ja Attendon Suomen terveyspalveluiden yhteenlaskettu liikevaihto oli 924,4 miljoonaa euroa. Terveystalossa ja Attendon Suomen Terveyspalveluissa työskentelee yhteensä yli 12 000 henkilöä, joista noin puolet toimii itsenäisinä ammatinharjoittajina.

Järjestelyn velaton kauppahinta 233 miljoonaa euroa suoritettiin käteismaksuna velkarahoituksella. Tavoiteltujen noin viiden miljoonan euron vuotuisten kustannussynergioiden arvioidaan toteutuvan 12 kuukauden kuluessa järjestelyn toteutumisesta.

– Terveystalosta rakentuu kaupan myötä ylivoimaisesti Suomen monipuolisin ja laajin terveyspalveluyritys. Jatkossa olemme muun muassa yksi Suomen suurimmista suunterveyspalveluiden tuottajista ja merkittävä toimija julkisissa palveluissa – niin erikoissairaanhoidon palvelumyynnissä kuin perusterveydenhuollon ulkoistuksissa, suitsuttaa Yrjö Närhinen, Terveystalon toimitusjohtaja.

Tämä antaa Närhisen mukaan yhtiölle erinomaiset mahdollisuudet hyötyä terveydenhuollon globaaleista trendeistä. Tavoitteena on olla johtava digitaalisten ja ennaltaehkäisevien terveys- ja hyvinvointipalveluiden tarjoaja hyödyntämällä tekoälyä ja jalostamalla terveysdataa henkilökohtaisen asioinnin ja terveyspalveluinnovaatioiden kehittämiseksi.

– Odotamme luovamme järjestelyllä myös merkittävää arvoa osakkeenomistajille samalla kun suomalaiset hyötyvät vahvemmasta, maanlaajuisesta toimijasta, joka kykenee tuottamaan kustannustehokkaita ja monimuotoisia fyysisiä ja digitaalisia palveluita kaikille asiakasryhmille ja eri elämänvaiheissa oleville kansalaisille, Yrjö Närhinen jatkaa.

Attendon Suomen terveyspalvelut sisältävät perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, henkilöstöpalveluiden ja suunterveyden liiketoiminnot.

Vuonna 2017 terveyspalveluiden liikevaihto oli 235 miljoonaa euroa. Puolet liikevaihdosta tuli julkisen sektorin ja suunterveyden ulkoistuksista. Henkilöstöpalveluiden liikevaihto oli 78 miljoonaa euroa vuonna 2017. Loput liikevaihdosta jakaantuu yksityiseen suunterveyteen ja työterveyshuoltoon.

Noin 85 prosenttia tarjotuista palveluista oli julkisilla varoilla rahoitettuja vuonna 2017. Henkilöstöpalveluissa työskentelee yleis-, erikois-, ja hammaslääkäreistä koostuva, noin 2 600 terveydenhuollon ammattilaisen joukko.

Lue myös: Terveysjätti ostaa nyt terveysjättiä – Attendo myy Suomen terveyspalvelunsa Terveystalolle

Kommentoi Facebookissa