THL arvioi rajoitusten tehon – ”Koulujen sulkeminen hidastaa epidemiaa ja vähentää ikääntyneiden tartuntoja”

Ilman rajoitustoimia kukin tartunnan saanut voisi tartuttaa keskimäärin 2,2 uutta henkilöä.

Ilman rajoitustoimia kukin tartunnan saanut voisi tartuttaa keskimäärin 2,2 uutta henkilöä. (Kuva Fotolia)

Ihmiskontaktien rajoittaminen vaikuttaa koronavirusepidemian kestoon ja päivittäisten tartuntojen määrään.

KORONAVIRUS Ihmisten välisiä kontakteja rajoittamalla voidaan vaikuttaa sekä koronavirusepidemian kestoon että päivittäisten tartuntojen määrään. Tämä selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Turun yliopiston yhdessä tekemistä mallinnuksista.

Mallinnuksiin perustuen Suomessa aloitettiin ihmisten välisten kontaktien vähentäminen kieltämällä yli 500 hengen tilaisuudet sekä vähentämällä harrastustoimintaan liittyviä kontakteja. Samalla lisättiin tiedotusta ikääntyneiden suojaamistarpeesta.

– Ilman rajoitustoimia kukin tartunnan saanut voisi tartuttaa keskimäärin 2,2 uutta henkilöä. Kun edellä mainitut rajoitukset ovat päällä, lukema laskee 1,8:aan. Tällä viikolla ilmoitetut lisärajoitukset laskevat tätä lukua edelleen, kertoo professori Kari Auranen Turun yliopistosta.

Rajoitustoimilla epidemian kulkua on mahdollista hidastaa, jolloin sen kesto voi pidetä huomattavasti. Ilman rajoitustoimia keston arvioitiin olevan noin kolme kuukautta. Myös epidemian korkeimman kohdan tartuntojen määrä laskee, kun epidemian huippu leviää pidemmälle ajalle.

Graafi koronaepidemian huipusta ja kestosta tilanteessa, jossa rajoitustoimet ovat käytössä ja jossa niitä ei ole.
Graafi koronaepidemian huipusta ja kestosta tilanteessa, jossa rajoitustoimet ovat käytössä ja jossa niitä ei ole. (Kaavio THL)

– On tärkeää hidastaa epidemian kulkua ja madaltaa tartuntahuippua, jotta terveydenhuollon kapasiteetti riittää vakavasti sairastuneiden hoitamiseen. Valtaosa sairastaa taudin lieväoireisena kotona, mutta osa sairastuneista voi tarvita sairaalahoitoa, sanoo THL:n ylilääkäri Tuija Leino.

– Koulujen sulkeminen edesauttaa epidemian hidastumista sekä vähentää jonkin verran ikääntyneiden tartuntoja. Ikääntyneiden tartuntojen vähentäminen eri keinoin on tärkeää, koska koronavirus voi aiheuttaa etenkin heille vakavamman taudin, joka voi vaatia sairaalahoitoa, Auranen jatkaa.

Mallinnus toteutettiin dynaamisella niin sanotulla SEIR-mallilla. Tällaisia malleja käytetään yleisesti, kun arvioidaan erilaisten interventioiden vaikutuksia epidemioihin. THL seuraa ja arvioi koronavirustilannetta Euroopan tautivirasto ECDC:n ja Maailman terveysjärjestö WHO:n kanssa. THL tiedottaa ja antaa toimintaohjeita tilanteen muuttuessa.

Lue myös: Näiden työntekijöiden lapsille järjestetään lähiopetusta – hallitus julkisti listan kriittisten alojen henkilöstöstä

Kommentoi Facebookissa