KORONAVIRUS Koronavirustartunnan saaneita voi olla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella monikymmenkertainen määrä varmistettuihin tapauksiin verrattuna, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemästä vasta-ainetutkimuksesta.
Vasta-ainetutkimuksilla voidaan kerätä tietoa koronavirustartunnan saaneiden osuudesta väestössä. THL selvitti vasta-aineiden esiintymistä HUS:n alueella eri syistä laboratoriotutkimuksissa käyneiden henkilöiden verinäytteistä.
– Selvitys on ensimmäinen alustava arvio siitä, kuinka laajalle koronavirusepidemia on levinnyt HUS-alueella, ja kuinka suuri osuus on mahdollisesti sairastanut taudin lieväoireisena tai oireettomana, THL:n erikoistutkija Merit Melin sanoo.
Näytteet kerättiin HUSLAB:n kliinisen kemian laboratoriosta kolmen peräkkäisen viikon aikana ajalla 23.3. – 12.4.2020. Otokseen valittiin 442 näytettä 15–90-vuotiailta naisilta ja miehiltä, jotka olivat antaneet verinäytteen muiden syiden kuin tartuntatautiepäilyn vuoksi. Nämä laboratoriotutkimusten ylijäämänäytteet tutkittiin ilman henkilötunnisteita.
Vasta-aineiden esiintymistä tutkittiin kahdella eri testillä. Näytteiden seulontaan käytettiin kaupallista pikatestiä, jonka suorituskyky testattiin THL:ssa ennen tutkimusta. Lisäksi kaikki positiiviset tulokset varmennettiin vielä THL:n omalla testillä. THL:n varmistustesti mittaa vasta-aineiden kykyä neutraloida virusta ja antaa hyvin luotettavan tuloksen.
Viikon 13 otoksessa 145 tutkitusta näytteestä yhdessä eli 0,7 prosentissa havaittiin vasta-aineita. Viikon 14 otoksessa 150 tutkitusta näytteestä ei löytynyt vasta-aineita. Viikon 15 otoksessa 147 tutkitusta näytteestä viidessä eli 3,4 prosentissa havaittiin vasta-aineita koronavirusta vastaan.
Vasta-aineiden muodostuminen kestää keskimäärin kaksi viikkoa, joten tulokset heijastavat tartuntojen esiintymistä kaksi viikkoa ennen näytteiden ottamista. Tutkittujen näytteiden ja löydösten pienestä määrästä johtuen tuloksia on tulkittava vielä varoen.
– Selvityksessä käytetty aineisto ei edusta väestöä yhtä hyvin kuin väestöstä tehtävä satunnaisotos, joten tulos on tässä vaiheessa hyvin alustava. Se on kuitenkin samansuuntainen kuin aiemmin Tanskassa verenluovuttajilla tehdyn vasta-ainetutkimuksen tulos, Merit Melin sanoo.
Lisää tietoa vasta-aineiden esiintymisestä väestössä ja tarkempia arvioita koronavirustartunnan saaneiden osuuksista saadaan THL:n viime viikolla alkaneesta satunnaisotantaan perustuvasta väestötutkimuksesta. Tutkimuksessa selvitetään vasta-aineiden esiintymistä eri ikäryhmissä ja eri alueilla Suomessa.
Kommentoi Facebookissa