LÖYTÖTAVARAT Löytötavaralain mukaan löytötavaran talteen ottaneen on viipymättä ilmoitettava löydöstä omistajalle tai toimitettava se poliisille. Jos löytötavaraa esimerkiksi sen koosta johtuen ei voida kuljettaa ilman vaaraa tai hankaluutta, riittää kun sen talteen ottamisesta ilmoittaa poliisille.
Sisä-Suomen poliisi kertoo, että löytötavaran omistajalla on oikeus saada löytötavara takaisin, jos hän maksaa löytäjälle löytöpalkkion ja korvaa löydön aiheuttamat kustannukset. Löytäjä voi halutessaan vaatia löytöpalkkiota, jonka suuruus on 10 prosenttia esineen käyvästä arvosta, kuitenkin vähintään neljä euroa.
Jos löytötavaran omistaja ei kolmen kuukauden kuluessa nouda omaisuuttaan poliisilta, se siirtyy eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta löytäjälle. Löytäjä ei saa omistusoikeutta löytämäänsä polkupyörään eikä mopoon.
Polkupyörät ja mopot, joita omistaja ei ole noutanut, myydään huutokaupalla ja löytäjällä on oikeus saada kolmasosa myyntihinnasta. Löytäjä ei myöskään saa omistusoikeutta esimerkiksi avaimiin, henkilö- ja lupatodistuksiin, pankki- ja luottokortteihin ja lääkkeisiin.
Tarkempia tietoja löytötavaroihin liittyen saa poliisiasemilta, poliisin nettisivuilta ja puhelinnumerosta 0295 419 800.
Lue myös: Ajattelitko etsiä aarteita metallinpaljastimella? – Etsiä saa, mutta ei kaivaa ilman lupaa
Kommentoi Facebookissa