TERVEYS Jos tiedät parhaiden nuoruusvuosiesi pituuden, saatat yllättyä seuraavassa pituusmittauksessa. Aikuiselta pituutta kysyttäessä miehet yleensä kertovat armeija-aikaisen ja naiset kouluaikaisen pituutensa.
Tosiasiassa aikuisen kannattaisi seurata omaa pituuttaan. Jos aikuisiän pituus on lyhentynyt 5 cm tai enemmän, voi kyse olla osteoporoosin aiheuttamista selän nikamien murtumista. Monella nikamamurtuma voi olla oireeton tai se voi ilmetä ohimenevänä keskiselän kipuna, jota on kuvitellut noidannuoleksi.
Nikamamurtuma on tosiasiassa suuri riski seuraaviin osteoporoottisiin murtumiin ja ennen kaikkea seuraavaan nikamamurtumaan. Lisäksi uudet nikamamurtumat ovat aiempaa vaikeampia.
Kumara-asennossa kävelevällä ihmisellä saattaa olla murtunut useita nikamia. Kumara asento voi tarkoittaa, että hengittäminen on vaikeaa, kävelykyky on heikentynyt ja tasapainon ylläpito on hankalaa, selkä on kroonisesti kipeä, yksinkertaistenkin kotiaskareiden teko voi olla mahdotonta. Nikamamurtumat lisäävät myös kuolleisuutta.
Lisäksi nikamamurtuman lisätessä seuraavan murtuman riskiä saattaa seuraava murtuma olla jokin hyvin vammauttava murtuma, kuten lonkkamurtuma. Niinpä myös aikuisiällä on tärkeää seurata omaa pituuttaan säännöllisesti. Mikäli oma pituus on lyhentynyt, on syytä selvittää osteoporoosin mahdollisuus.
Osteoporoosi on huonosti tunnettu kansansairaus. Osteoporoosia sairastaa 400 000 suomalaista ja luuston haurastumisesta johtuvia murtumia tulee jopa 40 000 vuosittain. Osteoporoosia voidaan hoitaa, mutta se on tärkeää pysäyttää ajoissa
Suomen Luustoliitto on koonnut Luustotestin, jonka avulla voidaan arvioida murtumien ja osteoporoosin todennäköisyyttä sekä tarvettasi elintapamuutoksiin.
- Luustotestin löydät klikkaamalla tästä.
Lue myös: Suomalaisten D-vitamiinitasot kohenivat kymmenessä vuodessa – yli 90 prosentilla taso on riittävä
Kommentoi Facebookissa