MATKAILU Mikäli kesälomamatkalle mielii mahdollisimman halvalla, kannattaa lentoliput varata 36 päivää ennen lähtöä. Hotellivaraus puolestaan kannattaa tehdä 29 päivää ennen matkaa. Tiedot selviävät Adoben tuoreesta, matkailun trendejä käsittelevästä raportista.
Kesälomamatkalle ehtii vielä edullisesti, sillä halvimmillaan lentoliput ja hotellit ovat noin kuukautta ennen suunniteltua lähtöpäivää. Näin todetaan Adobe Digital Insights 2017 Online Travel Trends Report -raportissa, joka tarkastelee matkailutrendejä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
– Raporttimme perustuu muun muassa dataan, jota on kerätty miljardeista käynneistä matkailuaiheisilla verkkosivuilla. Koska suurin osa ihmisistä varaa matkansa nykyään verkossa, voidaan datan perusteella selvittää esimerkiksi matkavarausten kannalta ihanteellisia ajankohtia, kertoo Imran Afzal, Adobe Experience Cloudin Pohjoismaiden markkinointipäällikkö.
Matkojen verkkomyynti ei kasva entiseen malliin. Vuodesta 2016 matkamyynti on kasvanut 5,3 prosenttia, kun vuotta aiemmin vuotuinen kasvu oli 10,8 prosenttia. Raportissa arvioidaan, että lentojen ja hotellien verkkokauppa yltää tänä vuonna Euroopassa 70 miljardiin euroon, mistä kesämatkojen osuus on 19 miljardia euroa.
Eurooppalaiskuluttajien vierailut risteilysivuilla ovat lähes kaksinkertaistuneet viimeisen kolmen vuoden aikana ja pelkästään vuonna 2017 vierailut ovat kasvaneet 32 prosentilla edellisvuodesta. Eniten risteilyt kiinnostavat tammi- ja maaliskuun välisenä aikana, jolloin verkkovierailut kasvavat 20 prosentilla.
Pohjoismaalaisten suosimista Euroopan lomakohteista jaetulla ykkössijalla ovat Espanjan Malaga ja Alicante. Myös Lontoo ja Faro ovat suosittuja matkakohteita. Euroopan ulkopuolella pohjoismaalaiset matkustavat mieluiten Yhdysvaltoihin, Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin ja Thaimaahan.
Adobe Digital Insights 2017 Online Travel Trends Report -raportti perustuu anonyymiin dataan muun muassa yli 16 miljardista käynnistä lentoja, hotelliyöpymisiä, matkoja, vuokra-autoja ja risteilymatkoja myyvillä verkkosivuilla vuodesta 2015 maaliskuuhun 2017.
Kommentoi Facebookissa