NÄYTTELY Timo Sarpaneva (1926–2006) on kansainvälisesti tunnustettu ja merkittävä suomalainen muotoilija, joka nosti suomalaisen muotoilun maailmanmaineeseen 1950-ja 1960-luvuilla.
Sarpaneva tunnetaan parhaiten Iittalalle suunnittelemistaan lasi- ja taide-esineistä, mutta hänen monipuolinen, utelias ja ennakkoluuloton luovuutensa veivät suunnittelijan työskentelemään niin metallin, keramiikan, kuin tekstiilienkin pariin. Designmuseon näyttelyssä Sarpanevan tuotanto nähdään ensimmäistä kertaa näin laajasti.

Sarpaneva aloitti uransa graafikkona ja vuonna 1951 hänet palkattiin Iittalan suunnittelijaksi. Hänen uransa ensimmäinen menestys oli vuoden 1954 Milanon triennaali, jossa suunnittelija voitti Grand Prix -palkinnon lasiesineillään. Kansainvälistä menestystä hän saavutti myös näyttelyarkkitehtuurien muodossa, Suomen osastot H55-näyttelyssä, Milanon triennaalissa 1957 ja Montrealin maailmannäyttelyssä 1967 olivat kaikki Sarpanevan suunnittelemia.
Kansainvälinen ura vei Sarpanevan työskentelemään myös ulkomaille. Saksalaisen Rosenthalin Suomi-astiasto on yhä tuotannossa ja italialaisen lasinvalmistaja Veninin kanssa Sarpaneva työskenteli 1990-luvulla. Lasiveistosten toteuttaminen jatkui 1990-luvulla Venetsian Muranossa, jossa viimeisiä Sarpanevan teoksia tehtiin 2000-luvun alkupuolella.
– Näyttely paneutuu Timo Sarpanevan loputtomaan kykyyn uusiutua. Suunnittelija oli työteliäs, utelias ja kommunikaatiokykyinen lahjakkuus, kertoo näyttelystä vastaava Designmuseon kuraattori Harry Kivilinna.

Sarpaneva on sanonut, että suunnittelija ei ole mitään, jollei hän pysty kommunikoimaan niiden henkilöiden kanssa, jotka toteuttavat työt.
– Teosten toteutuksessa ammattilaisten työpanos on tärkeä, on turha säveltää loistavaa sinfoniaa, jos orkesteri on ammattitaidoton. Sarpaneva sai innostuksen tarttumaan ja se näkyy töiden lopputuloksessa, jatkaa Kivilinna.
Designmuseon laaja ja kattava näyttely Timo Sarpanevasta tuo esille ennenäkemätöntä materiaalia Sarpanevan uran varrelta: lahjakkaan graafisen taiteen opiskelijan oppilastöitä, painokangas- ja tekstiilimalleja ja paljon sellaista materiaalia, jota ei ole aiemmin ollut esillä. Näyttelyssä on esillä myös Sarpanevan keskeiset lasiteokset kuten Kajakki (1954) ja Orkidea (1954).
Näyttelyssä nähdään myös Montrealin maailmanäyttelyyn vuonna 1967 toteutettu suurikokoinen Ahtojää-teos, jossa Designmuseon versiossa on esillä 210 lasiosaa. Näyttelyssä taiteellisen työskentelyn rinnalla nähdään monipuolinen otos hänen käyttöesineistöään.

Näyttelyn keskeisenä materiaalina ovat Marjatta Sarpanevan kuvaamat ainutlaatuiset videotallenteet Timo Sarpanevasta. Niissä ollaan eri lasihyteissä, tehtailla ja tuttujen ihmisten seurassa: Iittalassa, Nuutajärvellä ja Muranossa Venetsiassa; Helsingissä ja Washingtonissa.
Lisäksi materiaaleissa on haastattelunauhoja, joissa Sarpaneva kertoo omasta työstään ja teoksistaan. Aalto Yliopiston elokuvaleikkauksen professori Anne Lakanen on editoinut näyttelyssä käytetyt projisoinnit ja filmit.
Näyttelyn arkkitehtuurista vastaa muotoilija Ilkka Suppanen ja näyttelyn kuraattorina toimii Harry Kivilinna.
- Näyttely on esillä Designmuseossa 23.3.–23.9.2018. Lauantaina 24.3. klo 13 Marjatta Sarpaneva kertoo Timo Sarpanevasta
Kommentoi Facebookissa